Ennakko: Kempele tarjoaa hyvän haasteen

Manse PP jatkaa naisten superpesiksen ylempää jatkosarjaa tiistaina Kempeleessä.  Molemmat joukkueet aloittivat jatkosarjan kolmen pisteen voitolla viikonloppuna: Keisarinnat kukisti sunnuntaina kotonaan Rauman Lukon ja KeKi puolestaan teki ison lauantaina ryöstöretken Lapualle hakien sieltä puhtaan vierasvoiton.

Mansen pelinjohtaja Jarkko Pokela sanoi jo heti Rauma-pelin jälkeisessä lehdistötilaisuudessa, että Kempele näytti ruudun välityksellä pelottavan hyvältä Lapuaa vastaan.

”Lapua-peli ei ollut ainoa näyttö, vaan Kempele pelasi jo Seinäjoella viimeisen niin sanotun alkurunkosarjan pelin todella vahvasti. Hyvässä nosteessa KeKi tuntuu olevan Se on hyvä porukka ja pelaa ennen kaikkea kotonaan hyvin”, Pokela sanoo.

Hänen mukaansa Kempelettä katsotaan jo vähän silläkin ajatuksella, että se voi tulla vastaan myös pudotuspeleissä pidemmässä ottelusarjassa.

”On tarkoitus aika tarkkaan vastustajaa tsekkailla ja valmistautua peliin. Tulee kova vääntö. Lähdetään asenteella, että voitosta pelataan, eikä lähdetä miettimään yksittäisen jakson tulosta. Yritetään kärrätä pelistä voitto. Kempele on sellainen joukkue, joka saattaa hyvin tulla vastaan vielä jossakin välissä. Tiettyjä asioita varmasti kokeillaan, varsinkin heidän ulkopeliä ajatellen, miten ne voisivat sitten toimia, jos pelattaisi vähän pidempää sarjaa”, pelinjohtaja paljastaa.

Keisarinnat lähtee tiistaina matkaan aamuseitsemältä. Bussi kulkee ensin Jyväskylään, jossa joukkueella on pieni harjoittelutuokio. Sen jälkeen ohjelmassa on ruokailu, minkä jälkeen matka jatkuu kohti Kempelettä ja kello 18 alkavaa ottelua.

”Kova rypistys. Pitää tehdä kaikki kunnolla sitäkin ajatellen, että jo torstaina pelataan seuraavan kerran kotona. Hirveästi palautumisaikaa ei jää myöskään pelin jälkeen, vaan kaikki asiat pitää tehdä niin, että torstaina on niin tuore kuin voi olla olosuhteisiin nähden. Kaikkeen pitää panostaa nyt viimeisen päälle, että fysiikasta on irti saatavissa se, mikä on mahdollista”, Pokela linjaa.

KeKi – Manse PP ti 1.8. klo 18
Sarkkirannan urheilukeskus, Kempele