Keisarinnat virittäytyy etelän leirillä

Manse PP:n naisten superpesisjoukkue ottaa sunnuntaina siivet alleen ja suuntaa kohti Espanjaa ja Benalmadenaa. Keisarinnat leireilee samassa etelän kohteessa kuin viimekin vuonna.

”Kun tämä Suomen kevät on tällainen lupauksia antava ja tahtoo olla vähän kylmää, niin ennen kaikkea leiri antaa mahdollisuuden tehdä hyviä lajiharjoituksia hyvissä olosuhteissa”, Manse PP:n pelinjohtaja Jarkko Pokela kertoo, ja laskee, että leirin aikana tällaisia treenejä kertyy käytännössä kuusi.

”Tässä vaiheessa on tärkeintä, että pystytään ottamaan lajiharjoituksista tehoja irti: tohditaan heittää kunnolla ja liikkua pallolle kunnolla ja päällä ei ole ihan neljää kiloa vaatteita, kun niitä juttuja tehdään. Se antaa tärkeimmän annin, että pystytään tekemään asioita täysillä tehoilla”, hän jatkaa.

Pokela korostaa valmentajan näkökulmasta sen tärkeyttä, että etelän leirillä harjoituksissa ovat koko ajan kaikki pelaajat mukana.

”Kun yleensä perusviikkotreeneissä ja leirityksissä on vähän enemmän työesteitä ja mitä milloinkin, niin tuolla ollaan joukkueen kanssa käytännössä viikko ammattilaisena.”

Erikoisen tämänkertaisesta leiristä tekee se, että paluumatkalla Manse suunnistaa suoraan superpesiskauden avausotteluun, kun se kohtaa Porin Pesäkarhut viikon päästä lauantaina Tukholmassa. Superpesisavaus pelataan 22.4. kello 12.00 Zinkensdammin stadionilla.

Miten tämä vaikuttaa Manse PP:n toimintaan Benalmadenassa?

”Se muuttaa perinteisiä etelän reissuja enemmän siihen, että harjoittelun vakavuusaste ottaa hyppäyksen eteenpäin. Kaikilla siintää horisontissa, että se peli tulee nopeasti. Se antaa viimeisen vakavuuden treenaamiseen. Tottakai siellä on aina treenattu vakavissaan, mutta silloin kun ensimmäinen peli on vasta neljän viikon päästä, treenaaminen on vähän väljempää, mutta nyt joutuu katsomaan asioita jo aika tarkasti läpi. Se kasvattaa vaatimustasoa automaattisesti”, Pokela puntaroi.

Onko normaalia aikaisempi sarja-avaus muuten vaikuttanut Keisarinnojen harjoitteluun ja valmistautumiseen? Pori-kohtaamisen jälkeen seuraava superpesispeli on sitten ”normaalin” sarja-avauksen aikoihin 11. toukokuuta. Tukholman-pelin jälkeen tulee siis jälleen lähes kolmen viikon ottelutauko.

”Harjoittelua on pyritty pitämään koko ajan vähän enemmän pelinomaisena ja merkkipelaamista on ollut enemmän mukana kuin ehkä tässä vaiheessa muuten pidettäisi, että se ei sitten tule enää siinä vaiheessa yllätyksenä”, Pokela kertoo.

Hän muistuttaa kuitenkin realiteeteista.

”Kuitenkin mennään siihen 26 runkosarjan peliin, niin tämä kevät pitää tohtia vielä harjoitella määrällisesti niitä asioita, joita on meinannutkin. Liikaa sille ensimmäiselle ottelulle ei voi painoarvoa antaa. Toki ei kielletä, että vastassa on päävastustaja ja tottakai pisteistä pelataan sata lasissa, mutta tulosta ei ehkä niin rajusti katsota kuin sitten kesällä. Valmistautumisessa ei lähdetä ihan herkistelyhommaan ihan vain peliä silmälläpitäen. Normaalia enemmän mennään vielä oman pelin kautta, eikä mietitä niin paljon, mitä vastustaja tekee. Ehkä kesällä sitten siihen paneudutaan vähän enemmän.”