Keisareilla vaisu päivä Muhoksella

Muhos – Manse PP 2-0

Manse PP:n ”luokkaretki” miesten ykköspesiksessä päättyi sunnuntaina mollivoittoisesti, kun Muhokselta ei tarttunut mukaan pistettäkään. Lauantaina Siilinjärvellä supervuoroparissa hävinneen tamperelaisryhmän juoksut jäivät vain yhteen, ja sarjanousija Pallo-Salamat piti pisteet kotikentällään lukemin 2-0 (4-1, 1-0).

”Sisäpelissä ei oikein tapahtunut mitään. Alku lähti menemään heikosti, eikä saatu käännettyä laivaa. Ensin tökki tilanteiden tekeminen ja sitten tökki kotiutuskin. Se olisi voinut aueta, jos olisi saanut muutaman onnistumisen, mutta niin ei käynyt. Ulkopelikään ei missään nimessä ollut hyvää. Annettiin tilanteita ja juoksuja räpylöistä”, Manse PP:n pelinjohtaja Mika Kulmala harmitteli.

Manse PP:n ainokaisen löi Tommi Malinen, mutta hänenkään päiväänsä ei voi kovin paljon kehua (kärkilyönnit 2/9). Keisarien parhaaksi pelaajaksi raati arvotti Eetu Karhulahden.

Muhoksen juoksuista kolme iski lyöjäjokeri Patrik Wahlsten, joka oli myös joukkueensa ykköspalkittu.

”Muhos oli odotetunlainen vastustaja. Se on porukka, joka saa aika paljon virtaa onnistumisista. He saivat heti alkuun juoksun ja sitä kautta henkeä päälle. Se ei ole kovin juoksuvoimainen porukka, mutta on ihan taitava sisäpelissä. Ulkopelissä me ei päästy kunnolla edes haastamaan heitä”, Kulmala arvioi.

Pallo-Salamat kuittasi toisella jaksolla tarjolla olleen ekstrapisteen viimeisen vuoroparin tasoittavassa vuoroparissa harhaheitolla, kun Manse PP yritti saada ratkaisevaa paloa ykköspesältä. Pallo meni hiukan ohi pesästä, meni aidan läpi ja vieri juuri ja juuri katsomon alle, minkä turvin Muhos vei toisenkin jakson nimiinsä.

Manse PP:n bussissa istui paluumatkalla luonnollisesti pettynyttä porukkaa. Viikonlopun tuplapelireissulta mukaan tarttui vain yksi pinna, ja peliesitykset jättivät paljon parantamisen varaa. Pelinjohtajalla ei luonnollisestikaan ollut antaa suoraa selitystä viikonlopun saldolle.

”En osaa sanoa, mistä tämä johtui. Sitähän tässä on mietitty. Nämä eivät ole ihan helppoja reissuja: perjantaina lähdettiin, eilen (lauantaina) pelattiin ja tänään pelattiin. Mutta vastustajilla oli yhtä lailla tuplapelit, joten ei sekään voi olla selitys”, Kulmala aprikoi.

Keisarit saa nopean mahdollisuuden kääntää kurssia. Sarjaohjelmassa on edessä keskiviikkona vieraspeli Pöytyällä ja perjantaina kotikentälle Kauppiin saapuu Joensuun kakkosjoukkue.

 

Tilastot