Keisarikotka lepäämättä liitää

Haminan Palloilijat – Manse PP 0-2 (2-3, 0-5)

Manse PP:llä riittää ilmaa siipiensä alla miesten ykköspesiksessä. Lentokorkeus kasvoi lauantaina jälleen parilla metrillä, kun Keisarit haki täydet kolme vierapistettä sarjakakkoselta Haminan Palloilijoilta.

Ottelu pelattiin sanoittajamestari Juha ”Junnu” Vainion synnyinsijoilla Kotkassa. Junnu on laittanut lyriikat paikalleen aikanaan muun muassa koskettavaan lauluan Albatrossista, ja vastaavanlainen liito tuntuu nyt olevan Manse PP:llä – tamperelaisjoukkue on kuin suoranainen Keisarikotka. Lauantain voitto kasvatti joukkueen sarjajohdon ykköspesiksessä jo seitsemään pisteeseen. Otteluita on pelaamatta vielä kahdeksan eli kolmannes runkosarjasta.

Lauantain ottelun pelipaikka oli poikkeuksellinen, normaalisti jalkapallokäytössä oleva Arto Tolsa Areena, jonne oli saapunut lähes 1500 katsojaa. Manse PP ei antanut kuitenkaan poikkeuksellisen pelialustan ja muiden olosuhteiden häiritä, vaan puristi täydet pisteet.

”Tämä oli hieno tapahtuma, paljon yleisöä ja Tampereeltakin mukavasti äänekästä porukaka. Saatiin sillä tavalla hieno tunnelma stadionille”, Manse PP:n pelinjohtaja Mika Kulmala kiitteli.

Ensimmäinen jakso ratkesi neljännen vuoroparin tasoittavalla, kun Ville Kero löi merkistä väliin. Kero oli muutenkin vireessä, sillä toisella jaksolla hän löi vielä kaksi juoksua lisää. Toinen lyöjäjokeri Jarkko Paloniemi kotiutti molemmilla jaksoilla kertaalleen.

Manse PP:n juoksuhanat Kotkassa avasi Jukka Tuomisto, jonka komea kakkospuolen puhkaisu ei kuitenkaan stadionolosuhteissa tuottanut kuin ”vain” yhden juoksun.

”Ennen ottelua tullut sadekuuro teki pelin vähän haasteelliseksi, molemmin puolin oli vähän sellaista liukastelua ulkopelissä. Kaivettiin ensimmäiseltä jaksolta kuitenkin voitto ja tuntui, että toinen jakso oltiin niskan päällä. Ylipäätään torstain otteluun verrattuna kotiutusosasto nosti tasoaan huomattavasti. Erittäin hyviä kotiutuslyöntejä erittäin hyviin paikkoihin. Tehtiin melko sitkeästi juoksu per vuoropari ja se on kova juttu tällaisessa pelissä, jossa tilanteen teko on vaikeaa”, Kulmala kiitteli.

Palkintoraati nosti Manse PP:n parhaaksi Ville Keron, jolla oli hymy herkässä – eikä ihme, kun molemmista viikon tärkeistä Hamina-kärkiotteluista tuli voitto.

”Näitä niin sanottuja varjoplayoffeja on odotettu jo monta viikkoa. Näitä pelejä pelataan yleensä syksyllä, kun vahvat joukkueet ovat vastakkain, mutta nyt ne sattuivat vähän keskikesälle. Mukava näitä on pelata, tiukkaa vääntöä. Tällä kertaa saatiin tarvittavat pinnat ja ulkopeli oli hyvää, kuten ennenkin, niin mikäpäs siinä”, Kero makusteli.

Hamina sai ottelussa miehen kolmospesälle ainoastaan viisi kertaa, Manse PP:lle kolmostilanteita kertyi 17. Haminan koko joukkueen yhteinen kärkilyöntiprosentti jäi 35:een.

”Tapahtumana tämä oli hieno, mutta pelinä meiltä valitettavan heikko tuollaiselle yleisölle. Kun katsoo kolmostilanteiden määrää, niin ei meillä ole ollut sanansijaakaan tässä pelissä. Erittäin valitettavaa on, kun katsoo meidän pääpelintekijöiden tilastoja. Noilla on erittäin vaikea voittaa”, Haminan pelinjohtaja Juho Kaikko harmitteli.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Manse PP:n fanit näkyivät ja kuuluivat myös Kotkassa. Sehän sopi kaupunkiin, jonka tapahtumista on kuvattu musiikkielokuva Keisarikunta.

Naapurikaupungin seurojen KTP:n ja Haminan Palloilijoiden yhteinen teemapäivä Arto Tolsa Areenalla kiinnosti yleisöä, mutta kentällä molemmille kotijoukkueille kävi karusti. Manse PP:n voitettua Haminan samassa paikassa pelattiin Ykkösen jalkapallo-ottelu, jossa siinäkin vieraat juhlivat: AC Kajaani voitti KTP:n 2-0 ja vei pisteet Kainuuseen.

Manse PP jatkaa otteluitaan ensi viikolla pitkällä pohjoisen vieraskierroksella. Ensin perjantaina on vastassa Oulun Lippo ja lauantaina Keisarit kohtaa Simossa sikäläisen Kirin. Noihin otteluihin on myös lähdössä fanibussi, kuten joukkuetta oli kannustamassa myös Kotkassa. Manselainen pesishuuma alkaa taas yltyä entisestään kohti kauden huipennusta.

Ottelun tilastot
Aamulehden ottelutallenne (tilaajille)

Kuvat: Juuso Koro