Manse PP – Rauma 1-0 (1-1, 3-0)
Rauma – Lappajärvi 2-1 (1-2, 6-1, 2-1)
Lappajärvi – Manse PP 0-2 (1-3, 0-2)
Manse PP näytti emännän otteita hallipesiksen SM-alkuturnauksessa Pirkkahallissa lauantaina. Keisarinnat voitti molemmat vastustajansa Rauman ja Lappajärven, ja lunasti pääsylipun lopputurnaukseen Poriin. SM-mitalien kohtalo ratkaistaan siellä kuukauden päästä 11.3.
Mansen parhaana pelaajana turnauksessa palkittiin Petra Hussa.
”Rauma-pelissä molemmilla joukkueilla oli vaikea käynnistyä sisäpelissä. Toisella jaksolla pelattiin jo ajoittain tosi hyvin”, Manse PP:n pelinjohtaja Jarkko Pokela kertoi,
”Lappajärvi-peliin iltapäivällä oli vähän vaikea syttyä. Toisaalta siitäkin olisi kesällä tullut kolme pistettä, vaikkei oltu ihan parhaimmillaan. Kertoohan se jotain tasosta”, Pokela jatkoi.
Pelinjohtajaa miellytti erityisesti se, että ulkopelissä kävi yhteensä 14 pelaajaa ja kenttä piti.
”Ulkona oltiin koko ajan hyviä. Sisäpelissä on paljon tekemistä vielä, mutta ne ovat asioita, jotka hoituvat toistojen kautta kuntoon”, Pokela tuumasi.
Lauantaina lopputurnaukseen selvisivät Manse PP:n lisäksi muista alkuturnauksista Pori ja Oulu. Viimeisen loppurnauspaikan kohtalon ratkaisevat 5.3. Lappeenranta, Jyväskylä ja Mynämäki.
”Lopputurnauksessa saadaan arvokkaita lisäpelejä sitä ajatellen, että 22.4. pitää olla jo valmiina pelaamaan tosi kova ottelu (superpesiksen sarja-avaus Poria vastaan Tukholmassa). Tottakai lopputurnauksessa on ainoana tavoitteena voittaa. Mitaleja ei tällä seuralla liikaa ole ja hallista olisi hyvä aloittaa, kun suoraan kesään ei voi oikaista”, Pokela myhäilee.