Keisarinnojen kotitaika säilyi

Manse PP – PesäYsit 1-0 (3-1, 1-1)

Manse PP on edelleen tämän kauden naisten superpesiksessä voittamaton kotikentällään. Tämä saldo säilyi keskiviikkonakin, kun aurinkoisessa Kaupissa vieraillut Lappeenrannan PesäYsit kaatui. Pisteitä jäi Tampereelle kuitenkin vain kaksi tarjolla olleesta kolmesta, kun toinen jakso päättyi tasan.

Tällä kertaa jokeripaidassa pelannut Kirsi Ala-Lipasti löi ottelussa kolme juoksua, joista kaksi ensimmäisellä jaksolla. Lopullisen sinetin avausjakson voitolle iski kapteeni Nina Taipale, joka pamautti kunnarin tyhjään kenttään.

”Siinä katsoin paikan ja löin, ja sattui osumaan hyvin mailaan. Ei siinä muuta”, ykköspalkinnon saanut Nipa kertoi.

”Vähän huono maku jäi suuhun. Ei ihan pystytty kotiyleisölle parastamme näyttämään. Tilanteita saatiin rakennettua ihan hyvin, mutta ei vaan saatu tyttöä kotiin. Siinä tänään epäonnistuttiin, ja vähän liikaa omia virheitäkin siihen päälle. Tärkeät kaksi pinnaa kuitenkin”, Taipale jatkoi.

Kolmostilanteet menivät Manselle 16-7, mutta juoksuja Keisarinnat tosiaan sai aikaan vain neljä. Lopulta toisen jakson tasapelikin oli uhattuna, sillä PesäYseillä oli neljännen jakson tasoittavassa vuoroparissa mahdollisuus myös voittojuoksuun.

”Sillä lailla olen tyytyväinen, että viimeksi Jyväskylässä samanlaisessa tilanteessa päästettiin jakso karkaamaan. Nyt pystyttiin tappamaan peli lopussa. Tietysti harmittaa, että pinna siinä meni. Ei varmaan tarvitse enempää sanoa, kun pyydettiin lyhyet kommentit. Voisin minä tästä kirjankin kirjoittaa”, Manse PP:n pelinjohtaja Jarkko Pokela tuumasi.

Ilveksen jääkiekon liigajoukkue oli keskiviikkona Kaupin katsomossa ja pääsi näkemään voittavaa tamperelaista palloilua. Ottelun jälkeen Ilves pääsi Keisarinnojen kanssa yhteiskuvaan.

Vaikka toinen jakso päättyi tasan, lappeenrantalaiset eivät saaneet Kaupista lopulta täydennystä pistepussiinsa. Paluumatkalle Saimaan rannalle jäi jossiteltavaa.

”Täytyy sanoa, että välillä on ollut Kaupissa kyyti kylmempääkin. Tänään olisi ollut sauma ottaa pisteitä, mutta meistä ei yksinkertaisesti vaan ollut ottajiksi. Paikkoja oli toisella jaksolla aivan tarpeeksi, kun kotijoukkue tarjosi niitä. Vaikka ulkona jouduttiin hetkittäin  olemaan paineen alla, saatiin sieltä paloja otettua. Rehellisesti täytyy sanoa, että pikkuisen harmittaa”, PesäYsien pelinjohtaja Ville Lantta sanoi.

Keisarinnoille tulee kotiotteluihin liki kuukauden tauko, ja joukkue pelaa seuraavat neljä ottelua vieraskentillä. Niistä ensimmäisenä on vuorossa kärkiottelu lauantaina, kun Manse matkustaa Poriin.

”Meille se on tällä hetkellä totaalisesti sitä, että mennään peli kerrallaan eteenpäin. Meillä on ehkä pikkuisen osalla ollut sitä, että on mietitty jo vähän kauas ja alettu piirtämään taivaanrantoja ja kaikkea nättiä. Kyllä tämä sarja, kuten tämän päivän pelikin, on osoittanut, että todellakin jokaiseen otteluun saa mennä paikan päälle ja pelata täysillä”, pelinjohtaja Pokela tuumasi.

Ottelun tilastot