Keisarinnojen tie vie pronssiotteluun

Manse PP:n ja Porin Pesäkarhujen välinen taisto finaalipaikasta on tauonnut. Tällä kertaa paremmasta ei jäänyt epäselvyyttä, kun Pori hoiti kolmannenkin ottelun jaksoin 2-0 ja täten ottelusarjan puhtaasti voitoin 3-0.

Pori oli läpi ottelun liikkeellä vahvalla ulkopelillä, eikä antanut vierailleen juuri mitään. Manse PP sai tehtyä ottelussa vain kuusi kolmostilannetta ja näistäkin kotiuttaminen onnistui vain kertaalleen. Pori kasasi iltaansa 18 kolmostilannetta ja onnistui juoksun teossa kymmenen kertaa. Pori onnistui illan aikana juoksujen tekemisessä ryppäissä.

Ensimmäisen jakson alkuun Pori tuli vahvasti, ja siirtyikin heti 2-0 johtoon. Tämän jälkeen ensimmäinen jakso oli pitkään ulkopelien juhlaa eikä kumpainenkaan juokkue tuntunut pääsevän edes kakkospesälle asti. Varsinkin toisen vuoroparin sisävuorot olivat erittäin lyhyitä. Kolmannen lopettavalla Manse PP sai oman etsikkoaikansa, mutta tulosta ei kotiutuspaikoista huolimatta saatu. Tästä voimaantuneena Pori tuli neljännen aloittavalle kovalla hurmoksella ja ratkaisi jakson lopullisesti tekemällä taululle 4-0 lukemat.

Toinen jakso ei lähtenyt vieraiden kannalta yhtään paremmin liikkeelle. Pori meni heti ensimmäisen vuoroparin aikana 4 juoksua, joista kolme syntyi Kaisa-Maija Rosvallin läpilyönnin seurauksena. Toisessa vuoroparissa Pori meni jo menojaan latomalla taulun lukemat muotoon 6-0. Neljännen aloittavalla Manse sai vihdoin juoksutilinsä auki kun Susanna Kylä-Kause kotiutti Henna Peltokankaan.

Ottelun parhaana vierailta palkittiin lukkari Senni Sallinen ja kakkospalkinnon vei Ida Lähde. Ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa ei lähdetty selittelemään, vaan myönnettiin faktat.

”Päällimmäisenä pettynyt olo. Tänään oli kaveri parempi ja jos 3-0 vie sarjan, niin parempi sen voitti” totesi kapteeni Senni Sallinen.

Myös pelinjohtaja Jarkko Pokela oli Sallisen kanssa samoilla linjoilla. Pokela analysoi Pesäkarhujen olleen koko sarjan ajan niskan päällä ja pelasi kauttaaltaan hyvin.

Manse PP:n tie jatkuu pronssisarjassa Lapuan Virkiää vastaan. Pori taas kohtaa finaaleissa Jyväskylän Kirittäret. Ottelusarjat käynnistyvät keskiviikkona 4.9. klo 17.00. Manse PP:n kauden viimeinen kotiottelu pelataan lauantaina 7.9. klo 16.00 Kaupin pesäpallostadionilla.

(Jutun kuva: Jari Mäki-Kuutti / fotokuutti)