Keisarit pöllytti Pöytyää

Manse PP – Pöytyä 2-0

Manse PP:n ykköspesismiehistö kohtasi lauantai-illan halliottelussa tulevan kesän sarjavastustajansa Pöytyän Urheilijat. Pirkkahallissa kotijoukkue oli parempi molemmilla jaksoilla sekä vielä ekstravuoroparissakin, joka pelattiin ottelun päälle hallivuoron riittäessä.

Jaksolukemat kirjattiin Keisareiden eduksi 5-1 ja 8-4. Bonusvuoroparin juoksuluvut olivat 2-1.

Halliolosuhteissa erityisen kuuma oli lyöjäjokeri Tommi Malisen maila. ”Toke” löi useamman kerran onnistunutta kumuraa ja myös takaa läpi niin, että Pirkkahallin seinät vain kolisivat kuin voittoisaa säveltä toistaen.

”Käynnistysvaikeuksia oli, mutta homma parani koko ajan. Huomasi kyllä, että terävyydestä puuttui vähän ja sen takia tuli räpylä- ja merkkivirheitä. Silti perustaso säilyi ja kaikki täyttivät paikkansa. Jokerit osuivat hyvin palloon”, Mansen pelinjohtaja Mika Kulmala sanoi.

Kokoonpano 1. jaksolla.
Kokoonpano 2. jaksolla.

Manse PP:n kokoonpano eli jaksojen välillä. Esimerkiksi keulassa oli ensimmäisellä jaksolla J-P Maunuksela, toisella taas Juho Peltoniemi. Osa pelaajista myös oli mukana vain yhden jakson verran. Joonas Jyrkkä ja Petteri Kortelainen puuttuivat tällä kertaa rosterista kokonaan.

”Prosessi jatkuu ja eteenpäin mennään harjoitus kerrallaan. Pikku hiljaa kautta kohti alkaa löytyä kokoonpano, jolla lähdetään, mutta vaikeaa valitsemisesta tulee. Vaihtoehtoja on paljon ja kenet vaan voi laittaa peliin”, Kume summasi.

Hallikauden viimeinen peli Keisareilla on ohjelmassa Kiriä vastaan Jyväskylässä sunnuntaina 12.3. Ulkokauden treenipeleistä ilmoitetaan sitten erikseen.

Manse PP – PöU -ottelun fiilisvideo