Keisarinnat rallatteli kesäillassa

Manse PP oli Lappeenrannan kesäperjantaissa tyly vieras, latoen taululle peräti 24 juoksua ja jättäen illan emännät tyystin ilman. Pesä Ysit kaatui perjantai-illan superpesis-ottelussa 0-2 (0-11, 0-13).

Manse PP teki heti alusta alkaen selväksi kaapin paikan. Emma Sallinen vei ensin vieraat 1-0 johtoon. Kotijoukkueen etsikkoaika oli ensimmäisen tasoittavalla, mutta Mansen rautainen ulkopeli kesti Henriikka Harisen yritykset. Tämän jälkeen Virpi Hukka aloitti vieraiden shown. Pallo kakkosrajasta maisemiin ja ripeäkinttuinen Hukka kiersi illan ensimmäisen kunnarinsa. Lukemat olivat toisen aloittavan jälkene jo 0-6. Manse jatkoi vyörytystä läpi jakson. Kolmannessa vuorossa syntyi 4 lisäjuoksua ja neljännessä vielä kertaalleen. Manse onnistui jo ensimmäisellä jaksolla laajalla rintamalla kun peräti 7 eri lyöjää onnistui lyömään pinnan.

Pienten kolhujen saattelemana Manse pisti toiselle jaksolle sekä ulkopelinsä ja lyöntijärjestyksen uuteen uskoon. Anna Ala-Kauhaluoma siirtyi jokeripaitaan ja Susanna Alava siirtyi ulkopeliyhdeksikköön kolmosvahdiksi. Tämä tiesi usealle linjapelaajalle uusia rooleja toiselle jaksolle. Ulkopeli ei muutoksista huolimatta romahtanut, vaan oli terävää ja tehokasta myös toisen jakson. Pesä Ysit sai koko ottelussa kasaan 9 kolmostilannetta, joista muutaman kuivuessa, kotiutuspaikkoja vain 6 kappaletta. Sisäpelissä Manse jatkoi ensimmäisen jakson rallattelua. Virpi Hukan ja Emma Sallisen kunnareiden säestämänä Manse takoi toisella jaksolla peräti 13 pinnaa taululle ja eteni selvään jakso- ja otteluvoitoon.

Kunnareita tuuleteltiin kolmesti. Kuva: Juuso Koro

Manse onnistui koko illan laajalla rintamalla. Kotiutuksissa onnistui 7 pelaajaa ja peräti 10 pelaajaa onnistui tuomaa juoksun. Ulkopeli oli läpi illan rautaista, eikä virheitä juurikaan sattunut. Senni Sallinen oli lautasen äärellä pelipäällä oveline syöttöineen ja muutamine kärpäsineen. Sisäpelin suurimmat onnistujat olivat Virpi Hukka 2+3/5 (Kärkkärit 15/16), Emma Sallinen 1+4/2, Henna Suominen 0+4/1 ja Kirsi Ala-Lipasti 0+1/3.

Pelinjohtaja Markus Wirzenius oli tyytyväinen omiensa esitykseen ja kertoi saaneensa sitä mitä pyysikin.

”Keskiviikon Rauma pelissä ensimmäinen jakso oli hyvää ja toinen ei sitten niinkään. Sovittiin, että pelataan tänään kaksi jaksoa sellaista peliä, mitä se ensimmäinen oli. Ja nyt sain sitä mitä pyysinkin.” avasi Markus lähtökohtia peliin.

”Kaks ehjää jaksoo, tauolla pieni varotoimenpide jouduttiin tekemään, eikä näkynyt missään. Siihen oon tyytyväinen, että ulkopelissä nolla taulussa ja tilannetta ja juoksuja tuli ihan tasaisesti.” summasi Wirzenius perjantai-illan peli-ilmettä.

Mansen urakka jatkuu sunnuntaina kotiottelulla Mynämäen Vesattaria vastaan. Ottelu alkaa sunnuntaina 19.7. klo 17.00.