Manse PP kohtasi sunnuntaina toistamiseen viikonlopun aikana Porin Pesäkarhut. Ottelu venyi tällä kertaa supervuoroon asti molempien joukkueiden viedessä yksi jaksovoitto selvin numeroin. Supervuorossa Manse PP oli kuitenkin todella tyly ja vei voiton näin ollen 2-1s (6-1, 0-5, 1-0). Ottelua seuraamassa Kaupissa oli 915 katsojaa.
Ensimmäinen jakso oli kotijoukkueen osalta valtaisaa hurmosta. Kotijoukkueen juhlat alkoivat heti jakson alkuun. Emma Sallinen lyö alkutahdit lyömällä ottelun avausjuoksun. Tämän jälkeen Aurora Frantsila ja Sara-Ella Kemppainen lyövät lisää löylyä ja vievät kotijoukkueen jo 3-0 johtoon. Toisen vuoron tasoittavalla porilaisten illan hahmo, kapteeni Susanna Puisto avasi joukkueen juoksutilin kotiuttamalla Maria Suomisen. Seuraavassa vuoroparissa meno jatkuu samanlaisena. Ensin Sara-Ella Kemppainen yllättää porilaisten takakentän nollatilanteessa. Kopparin yli leijaileva lyönti painuu läpi ja Kemppainen kiertää kunniaa. Tämän jälkeen Henna Suominen kotiuttaa tuplajuoksua kolmosella odotelleen Kemppaisen ja vie Mansen jo 5-1 johtoon. Kun vielä Emma Sallinen onnistuu kertaalleen, menee ensimmäinen jakso kotijoukkueelle 6-1.
Toinen jakso alkaa kotijoukkueen kannalta synkemmin, kun Susanna Puiston lyönti yllättää kotijoukkueen takakentän kahden juoksun arvoisesti. Kun vielä superlupaus Tiia Peltonen onnistuu kotiutuksessa kertaalleen, oli Pori ottanut toisen jakson haltuunsa heti ensimmäisessä vuoroparissa. Kotijoukkue ei ota oikein päästäkseen mukaan peliin toisella jaksolla, vaan tilannemäärä jää pieneksi. Kun Emilia Linna ja Puisto onnistuvat vielä jakson viimeisessä vuoroparissa lyömään juoksut, on toisen jakson loppulukemat synkeää katsottavaa emäntien näkövinkkelistä.
Keisarinnat eivät tästä kuitenkaan lannistu, vaan tulee todella hienolla ilmeellä supervuoroon. Porilla on vaikeuksia saada edes pelaajaa kakkospesälle kun Mansen ulkokenttä pelaa todella näyttävää ja tehokasta ulkopeliä. Näin Manse pääsee omaan sisävuoroonsa kovassa hurmoksessa ja yksi juoksu tavoitteenaan. Manse PP järjestääkin yhdellä palolla ajolähdön, jota purkamaan astelee joukkueen tämän kauden tehokkain kotiuttaja Henna Suominen. Suomisen lyöntiratkaisuna on pallo merkistä polttolinjaan ja ulkokenttä suorittamaan. Henna Peltokangas voittaa pesävälin kiitämällä kolmoselta kotipesän turvaan todella hätäisesti. Näin kotijoukkueen juhlat ovat valmiina alkamaan. Katso ratkaisujuoksu alla olevasta videosta.
Lehdistötilaisuudessa pelinjohtaja Markus Wirzenius oli kauttaaltaan tyytyväinen omiensa esityksiin, vaikka toinen jakso lipsahtikin käsistä.
” Ensimmäinen jakso oli varmaan kauden parhaimpia, mutta jotenkin toiselle jaksolle ei saatu omasta pelistä kiinni. Tyytyväinen olen siihen, että saatiin supervuorossa ratkaistua meille.” Mansen pelinjohtaja Markus Wirzenius iloitsee kotivoitosta.
Manse PP:n runkosarja huipentuu tulevalla viikolla. Tiistaina joukkue matkustaa Lappeenrantaan Pesä Ysien vieraaksi ja perjantaina Kaupin karnevaaleissa luvassa on huippuottelu ja revanssin paikka, kun Jyväskylän Kirittäret saapuu vieraaksi Tampereelle.

