Elli Kattelus liittyy Manse PP:hen

Manse PP ja Elli Kattelus ovat tehneet sopimuksen kaudesta 2021! 24-vuotias lukkari liittyy Manse PP:n naisten superpesis-joukkueen mukaan välittömästi.

Tampereella syntynyt 24-vuotias Kattelus on Lapuan Virkiän kasvatti ja pelannut myös Seinäjoen Maila-Jusseissa. Hän on voittanut kaksi suomen mestaruutta vuosina 2014 ja 2015 ja valittu vuoden lukkariksi vuoden 2015 päätteeksi. Katteluksen ura jäi tauolle kauden 2017 jälkeen.

Katteluksen hankinnan taustalla on osittain Manse PP:n pitkäaikaisen lukkarin Senni Sallisen akillesjännevamma, joka estää Sennin harjoittelun ja pelaamisen alkukesään asti.

Seurajohdossa Ellin liittyminen mukaan otettiin tilasteessa iloisin mielin vastaan. Seurajohtaja Matti Helimo kommentoi tuoretta sopimusta tuoreeltaan.

”Hienoa, että saimme Ellin mukaan joukkueeseen. Haluamme antaa Sennille rauhan toipua takaisin huippukuntoon loukkaantumisen jäljiltä. Ellin mukana tulee pelillisten ansioiden lisäksi, nuoresta iästä huolimatta, paljon kokemusta voittamisesta ja menestyksestä. Hän sopii joukkuueeseen ja seuraan myös positiivisen asenteensa myötä. Olemme sopimuksesta todella tyytyväisiä.” tiivisti Helimo.

Kattelus on pelannut urallaan 73 naisten Superpesiksen runkosarjaottelua ja 30 pudotuspeliottelua. Runkosarjassa on syntynyt 2+25=27 lyötyä ja 35 tuotua juoksua.