Kirittäret vahvempi huippuottelussa

Manse PP:n naisten Superpesisjoukkue koki perjantaina kauden ensimmäisen tappionsa, kun hallitseva mestari Jyväskylän Kirittäret oli parempi kotikentällään jaksoin 2-0. Ottelun ensimmäinen jakso kuitenkin osoitti, että Manse PP voidaan edelleen laskea mukaan mestaruustaisteluun.

Ottelun ensimmäinen jakso oli tiukkaa ja jännittävää pesäpalloa. Tilanteita nähtiin puolin ja toisin, mutta taululle kirjattiin lopulta vain kolme juoksua. Kirittäret aloitti jakson vahvasti ja onnistui omassa ensimmäisessä sisävuorossaan takomaan 2 juoksua ja pyörittämään lyöntijärjestyksen läpi. Ensimmäisestä juoksusta vastasi Emma Körkkö ja toisesta Susanne Kohonen. Manse tuli kuitenkin toiseen vuoroon vielä ensimmäistä sisuuntuneempana ja onnistuikin Henna Suomisen lyönnillä kaventamaan tilanteeksi 2-1. Juoksun tuojana oli 300. runkosarjaotteluun pelannut Kirsi Ala-Lipasti. Momentum ottelussa näytti jo kääntyvän vieraiden eduksi, kun Manse sai Kirittäret nollattua melko nopeaan tahtiin sekä toisessa, että kolmannessa vuorossa. Tämä ei kuitenkaan riittänyt, vaan sisäpelissä tarvittavat pinnat jäivät lyömättä ja kotijoukkue vei avausjakson 2-1.

Toisella jaksolla kaava näytti ensimmäisessä vuoroparissa pitkälti avausjakson kaltaiselta tiukalta ja tarkalta pesäpallolta. Manse meni Virpi Hukan lyönnillä 0-1 johtoon, jälleen tuojana kunnostautui Ala-Lipasti. Kirittäret kuitenkin sisuuntui tästä ja sai, osittain vieraiden avustuksellakin hurmosta päälle. Siri Eskolan ja Viivi Partasen kahdella lyödyllä kotijoukkue siirtyi 3-1 johtoon. Tästä kivi lähti vierimään vieraiden kannalta väärään suuntaan. Sisäpelissä tilanteita vielä jokusen sai vierasjoukkue aikaiseksi, mutta tuloksetta. Kirittäret sen sijaan jatkoi siitä mihin se jäi. Kolmannessa vuoroparissa syntyi 2 juoksua ja neljännen aloittavalla Emma Körkön rajakova pomppasi räpylän kautta lävitse ja lyönnillä syntyi kunnari ja 2 tavallista.

Manse parhaana palkittiin 300. runkosarjaottelun ja 1000. kärkilyöntinsä saavuttanut Kirsi Ala-Lipasti. Kiken saldona oli 2 tuotua juoksua ja 6 kärkilyöntiä. Kakkospalkittu oli 100% tehoilla pelannut Anna Ala-Kauhaluoma. Sylvi Pellonperä esiintyi ottelussa ensi kertaa naisten Superpesiksessä. Debytantin saldoksi jäi yksi kärkilyöntipiste.

Mansen matsit jatkuvat sunnuntaina klassikko-ottelulla Manse PP – Pesäkarhut.