Manse PP:n sopimuspelaaja Lilli Mäkelä siirtyy kaudeksi 2025 lainalle Pöytyän Urheilijoihin. Mansella on mahdollisuus kutsua pelaaja takaisin kesken laina-ajan.
17-vuotias Mansen oma kasvatti debytoi päättyneellä kaudella Superpesiksessä. Runkosarjassa pelejä kertyi seitsemän kappaletta ja pudotuspeleissä kaksi. Mäkelä avasi upeasti myös kunnaritilinsä pääsarjassa.
Pöytyän Urheilijat sijoittui viime kaudella naisten Superpesiksessä 11. sijalle. Joukkue varmisti sarjapaikkansa karsintojen kautta voittamalla Oulun Lipon suoraan voitoin 3-0.
”Lillin laina Pöytyälle on hänelle todella hieno mahdollisuus lähteä hakemaan isompaa roolia Naisten Superpesiksestä, kuin mitä meillä olisi hänelle tarjota tällä hetkellä. Lilli pelasi viime vuonna hyvän kauden monella eri sarjatasolla ja pääsi pelaamaan myös ensimmäiset pelit Superpesiksessä. Talviharjoittelun osalta Lilli on arkiharjoittelun meidän matkassa ja siihen lisätään Pöytyän leiriviikonloput. Tällä varmistetaan laadukkaan arjen jatkuminen kotipaikkakunnalla, mutta samalla myös pääsee tutustumaan Pöytyän joukkueeseen ja heidän toimintaan. Olen myös tyytyväinen, kuinka hyvin yhteistyöneuvottelut sujuivat Pöytyän Urheilijoiden kanssa.”, Mansen pelinjohtaja Manu Vartia kertoo.

