Ykköspesiksessä kolmanneksi sijoittunut ja superpesiskarsinnassa aivan pääsarjan porteille kivunnut Manse PP ei ole jäänyt lepäämään laakereilleen, vaan uusia sopimuksia ensi kautta varten on sorvattu kovaa vauhtia. Tänään julkistetaan niitä isolla kauhalla eli kerralla kahdeksan viime kauden pelaajan pysyminen Keisareissa.
Jatkosopimuksen ovat tehneet Jukka Tuomisto, Sampo Lähdesmäki, Juho Ammesmäki, Riku Kauppinen, Mika Ilkko, Topi Moisio, Atte Hakala ja Joni Aalto.
Kosolti superpesiskokemustakin omaava Tuomisto on nähty isossa roolissa Manse PP:n takakentällä sekä sisäpelissä vaihtajana.
”Haluan omalla panoksellani edesauttaa, että Tampereella nähdään tulevaisuudessa pääsarjatason pesäpalloa. Kahtena edellisenä kautena on päästy karsimaan superin paikasta ja uskon, että ensi kaudella niistä saaduilla kokemuksilla ollaan entistä kovempia ja nousu on realistinen tavoite”, Juki sanoo.
Tuomiston koppariparina vakuuttavaa jälkeä tehnyt Sampo Lähdesmäki jatkaa niin ikään uraansa Keisareissa.
”Opiskelut jatkuvat vielä Tampereella ja täällä on hyvät reeniolosuhteet kehittyä pelaajan, joten jatko Manse PP:ssa oli luontainen valinta. Viime kausi jätti nälkää ja saadaan kasaan hyvä porukka, joten se vaikutti myös, että haluaa ottaa askeleen eteenpäin”, Sampo kertoo.
Vimpelin kasvatti Juho Ammesmäki teki tällä kaudella todellisen läpilyönnin miesten sarjoihin Manse PP:n lyöjäjokerina. ”Ampparin” pommeista saadaan nauttia Kaupissa siis tulevallakin kaudella.
”Viihdyin todella hyvin Tampereella, joten jatkosopimusta ei henkilökohtaisesti tarvinnut kauan miettiä. Se oli luonteva ja paras vaihtoehto. Manse PP:hen olen todella tyytyväinen, homma toimi niin kuin pitää”, Amppari perustelee.

Riku Kauppinen on jo joukkueen kokenutta kaartia, mutta etenijän vauhdissa vuodet eivät paina, ainakaan kielteisellä tavalla. Nyt uran jatkoa piti pohtia, mutta kotiyleisön iloksi mies painelee menemään Manse PP:n paidassa myös ensi kaudella.
”Alkujaan piti lopettaa kauden 2016 jälkeen, mutta kotona vaimo sanoi, ettei kannata lopettaa jos on vielä intoa. Ei saa tulla sellaista oloa, että olisi pitänyt pelata vielä. Aikoinaan asetettiin tietty tavoite, joka on vielä saavuttamatta, niin eiköhän hoideta se pois alta ja mietitään uraa uudestaan sen jälkeen.”
Niin ikään kokeneen ja tärkeän pelaajan Mika Ilkon karriääri jatkuu Manse PP:n nutussa. ”Oikeastaan heti sen viimeisen karsintapelit jälkeen tuli aika nopeasti sellainen tunne, että vähän tässä hommat jäi kesken. Lähelle päästiin nousua, ja nyt sitten jatkossa tehdään hommia sen eteen, että nousu tapahtuu”, menneen kauden kapteeni paaluttaa.

Topi Moisio teki tälle kaudelle kovan nousun tuntemattomuudesta Keisarien etukentän vakiomieheksi. Mikäpäs pelaajan on jatkaessa, kun kehityskaari sojottaa huolella kohti koillista.
”Olen tyytyväinen jatkosopimukseen. Seuran toiminta ja Kaupin fiilis jättivät viime kaudella lähtemättömän vaikutuksen. Kehitystä tuli viime kaudella jonkin verran ja samaa hommaa olisi tarkoitus jatkaa ensi kaudella”, Topi tuumii.
Kaudesta 2014 Manse PP:ssa pelannut Atte Hakala kuuluu myös nyt kontrahtiin nimensä kirjoittaneiden joukkoon.
”Jatkosopimuksen tekeminen oli erittäin helppo päätös sen jälkeen, kun sain sovittua työasiat sellaiseen malliin, että pystyn pelaamaan ja harjoittelemaan täydellä teholla. Viime vuoden joukkueesta moni jatkaa ja se tuo intoa siihen, että meillä on mahdollisuus hoitaa viime kaudella kesken jääneitä asioita pelikentällä”, Atte avaa taustoja.
Lukkari Joni Aalto kertoo viihtyneensä todella hyvin pärjäävässä joukkueessa ja seurassa.
”Siviilipuolikin on loksahtanut kohdilleen, joten en nähnyt juuri muita vaihtoehtojakaan kuin jatkaa Tampereella. Harjoittelu ja olosuhteet ovat hyvin ammattimaisia, joten omankin kehityksen kannalta tämä on todella hyvä paikka”, Aalto näkee.

