Manse PP:n ensi kauden ykköspesismiehistö täydentyy taas kolmella pelaajalla. Yksi nimistä on kokonaan uusi ja kahden osalta kyse on jatkopaperista.
Uutena kasvona Keisareihin siirtyy Jussi-Pekka Maunuksela (Pesiksen maailman pelaajakortti), joka liiti menneellä kaudella Ulvilan Pesä-Veikkojen kärjessä. Hän oli ykköspesiksen runkosarjan kärkilyöntitilaston neljäs 136 kärkkärillä.
”Manse PP:n touhua on tullut seurattua sivusilmällä ja kieltämättä sinne on nyt saatu aikaan hyvä pöhinä. Sitä kautta se on alkanut kiinnostaa vain enemmän ja enemmän. Siellä puitteet vaikuttavat hyvältä ja joukkueessa pelaavat tutut ovat kertoneet vain hyviä asioita, joten kun Manse ilmaisi kiinnostuksensa, päätös oli loppuviimein aika helppo tehdä.”
28-vuotiaan luokanopettajan rooli ulkokentällä on vakiintunut etukentälle. Alkavalla kaudella hänellä on itselleen yksinkertainen tavoive.
”Tavoite on auttaa joukkuetta parhaan taitotason mukaan.”
Maunuksela on pelannut superpesistä urallaan Seinäjoella, Nurmossa ja Ulvilassa, ja ykköspesistä Ulvilassa, Alajärvellä ja Ylistarossa. Seuraava superpesisottelu toisi Maunukselan tilille kaikille tutun numerosarjan, sillä kasassa on nyt 111 ottelua pääsarjassa. Ykköspesisotteluita tilillä on toistaiseksi 102.
”J-P Maunuksela sopii persoonaltaan erittäin hyvin meidän systeemiin. Hän on sosiaalinen ja positiivinen kaveri, joka haluaa eteenpäin urallaan, vaikka onkin jo kokenut pelaaja. Pelillisesti selvä täsmähankinta eli ykköspesiksen paras kentälle menijä, tuo meille hyvän lisän Riku Kauppisen rinnalle nollatilanteen purkamiseen. Lisäksi J-P tuo etukentän pelaamiseen lisää vaihtoehtoja”, Manse PP Edustus ry:n puheenjohtaja Juha ”Upi” Antikainen perustelee hankintaa.
Siirrosta Manseen pelaaja itse haluaa sanoa vielä pilke silmäkulmassa pari sanaa siitä, mikä lopullisesti ratkaisi vaakakupin kääntymisen Keisarien eduksi.
”Viimeinen naula arkkuun oli, että kun siellä joukkueessa häärää (Jarkko) Tuikka, niin hän saa selvittää, mitä tapahtui A-poikien finaalissa 2007.”
Tarinan taustojen selvittäminen jää tulevaisuuteen.

Tällä kaudella ensimmäiset esiintymisensä Manse PP:n paidassa tehnyt Juho Peltoniemi (Pesiksen maailman pelaajakortti) sorvasi jatkon Keisarien kanssa. Menneeseen kesään kuului ykköspesiksen lisäksi otteluita myös poikien superissa Seinäjoen paidassa.
”Hyvillä mielin tein sopimuksen. Mansessa asiat ovat toimineet ja halusin jatkaa superpesistavoitteen saavuttamista”, Peltoniemi perustelee.
”Ensi kaudelle on tulossa taas hyvä joukkue ja odotukset ovat korkealla. Nyt pääsee tekemään koko talven hommia joukkueen kanssa, kun armeijakin on takana päin ja muutto Tampereelle suoritettu”, Juho myhäilee.
Nopeajalkainen pelaaja on päässyt jo aiemmin urallaan maistamaan jo miesten superpesistä 27 ottelun verran Seinäjoella.

Myös Luukas Poutanen (Pesiksen maailman pelaajakortti) kuuluu Keisarien ensi kauden rosteriin.
”Sopimuksen uusiminen oli itselle ilmiselvä vaihtoehto. Tampereella on hoidettu harjoitus- sekä muut puitteet todella hyvin. Kaupissa on niin mahtava yleisö, että mikäs siinä sen edessä on pelatessa ensi kesänä.”
Mennyt kesä Luukakselta meni toipilaana tyystin ilman otteluita Manse PP:ssä. Kesän ainoat ottelunsa hän pelasi suomensarjassa (3) Jokioisilla ja poikien superissa (1) Kankaanpäässä.
”Viime kaudesta jäi todella karvas maku katsella pelejä penkiltä, kun polvileikkauksesta palautuminen ei sujunut suunnitelmien mukaan, vaan vei odotettua pidemmän ajan. Tavoitteeni on ottaa askelia eteenpäin pelaajana ja ehdottomasti pelata ehjä kausi ilman loukkaantumista”, Poutanen linjaa.
”Meillä on taas koossa todella laadukas ja motivoitunut joukkue, joka haluaa pelata ykköspesiksen kärkisijoista ja etenkin noususta superpesikseen. Joukkueeseen on tullut myös muutamia uusia pelaajia, millä on varmasti positiivinen vaikutus ensi kesään”, Luukas painottaa.
Manse PP:lla on nyt kasassa ensi kaudeksi 12 sopimusta. Neuvotteluyhteys on vielä auki useaan suuntaan.
”Tarkoituksena on saada joukkueeseen 14-16 pelaajaa. Meidän juttu pitää olla se, että ringissä on koko ajan kasvamassa tulevaisuuden superpesispelaajia. Samaan aikaan täytyy pitää huolta, että kaikille löytyy pelipaikka. Jos ei mahdu pelaamaan meillä, niin sitten pitää olla myös toinen paikka kehittyä”, puheenjohtaja Antikainen valottaa suunnitelmia.
