Elmeri Lieto jatkaa Mansessa pitkällä sopimuksella!

Manse PP on solminut kauteen 2028 kestävän jatkosopimuksen Elmeri Liedon kanssa. 24-vuotias Lieto siirtyi Manseen päättyneelle kaudelle. Ensimmäisellä Manse kaudellaan hän löi runkosarjassa 29 otteluun 4+12  ja toi 25 juoksua. Kärkilyöntiprosentti oli erinomainen 64,86%.

Nuoresta iästään huolimatta tuleva kesä on Liedolle jo uran kymmenes Superpesiksessä. Aiemmin urallaan hän on edustanut Seinäjoen JymyJusseja sekä Joensuun Mailaa. Itä-Länsi -ottelussa Lieto on nähty tähän mennessä neljä kertaa.

Lieto on kotiutunut hyvin Tampereelle ja pitkän jatkosopimuksen taustalla oli erityisesti menestysmahdollisuus.

”Menestyminen on se, mitä itse haen ja se on täällä hyvin mahdollista. Jo tullessani tänne sanoin, että mestaruus on tavoitteena ja nyt sitä kohden tähdätään.” Lieto sanoo.

”Heti alusta saakka olen huomannut, että ilmapiiri joukkueessa on todella hyvä. Se on vahva asia, miksi tulemme menestymään. Tietenkin haluan kehittyä myös itse.” Lieto tiivistää.

Mansen pelinjohtaja Jani Komulainen pitää sopimusta tärkeänä koko seuran kannalta. Hän näkee myös Liedon potentiaalin olevan aivan huippuluokkaa.

”Sopimus on merkittävä täydennys Mansen pitkäkestoisen menestyksen näkökulmasta.”

”Elmerillä on sellaiset vahvuudet, että hänellä on hyvä mahdollisuus olla jonain päivänä Suomen paras pesäpalloilija.”, Komulainen sanoo.

Mansen miesten Talvisuper -kausi käynnistyy heti vuodenvaihteen jälkeen 4.1.2025 Seinäjoki Areenalla Hyvinkään Tahkoa vastaan. Tampereella Manse nähdään ensimmäistä kertaa 25.1.2025, kun huippuottelussa vastassa on Vimpelin Veto. Talvisuperin liput kannattaa hankkia edullisempaan hintaan ennen vuoden vaihtumista: ticketmaster.fi/talvisuper

Myös kesään on hyvä varustautua ja hankkia kausikortit sekä vaihtoliput jo ajoissa. Ostoksille pääset: ticketmaster.fi/mansepp

Sopimustilanne 23.12.2024

Tino Heikkilä 2025
Toma Heikkilä 2025 (optio 2026)
Joel Helimo 2025
Kalle-Tapio Huusko 2025
Valtteri Hämäläinen 2026
Aapo Komulainen 2027
Antti Korhonen 2027
Tomi Lehtonen 2027
Elmeri Lieto 2028
Juuso Myllyniemi 2026
Kaapo Mäkelä 2026
Matias Paananen 2025
Henri Puputti 2025
Roni Rintala 2026
Perttu Ruuska 2027
Valtteri Savilahti 2025
Severi Tikkakoski 2026
Simo Vainikainen 2025

Pelinjohto:
Jani Komulainen 2025
Altti-Jussi Ronkainen 2025