Ennakko: Kärkiottelut kruunaavat viikon

Manse PP jatkaa ykköspesiksen urakointiaan torstaina Kaupissa ja perjantaina Ylivieskassa.

Neljän kotiottelun putki saa kliimaksinsa torstaina, kun vahvan kauden pelannut ja jo pitemmän aikaa ykköspesiksen sarjakärjessä viihtynyt Siilinjärven Pesis saapuu vieraaksi Kauppiin.

Waltteri Hämäläinen vahvistaa, että SiiPen kohtaamista on odotettu vesi kielellä siitä asti, kun Keisarit taipui toukokuun koleudessa Siilinjärvellä supervuoroparissa.

”Nyt päästään haastamaan heidät uudestaan. Se ensimmäinen peli olisi ollut ihan voitettavissa, mutta mössittiin silloin itse. Tätä on odotettu, että päästään tasaamaan voimasuhteita. Nyt piste-erokin on tiivistynyt siitä, mitä se jossain vaiheessa oli”, Hämäläinen maiskuttelee.

”Wape” on alkujaan kuopiolaisen Puijon Pesisjunioreiden kasvatti. SiiPessä riittääkin tuttuja pelaajia, kun on kyse Kuopion naapuripitäjän pojista. Hänellä on selvä näkemys, miksi torstain kamppailu kääntyy nyt tamperelaisten eduksi.

”Meillä ulkopeli on paljon paremmissa uomissa kuin se oli alkukaudella. Lisäksi pääsemme nyt pelaamaan kotikentällä. Nyt on saatu sisäpeli pyörimään ihan hyvin ja on saatu tilanteita kahdella kärjellä.”

Siilinjärvi on tuottanut vuosien varrella paljon laatua paitsi pesäpallokentille, myös muille elämän osa-alueilla. SiiPe on tällä kaudella yllättänyt monet ja viihtynyt pitkään sarjan kärjessä. Nyt Imatra ja Manse PP ovat kuitenkin nousseet hengittämään aivan savolaisten niskaan. Runkosarjan voiton ja suoran superpesisnousun suhteen kaikki on vielä auki ja samaan aikaan myös iso mahdollisuus näille joukkueille.

SiiPellä on nyt alla kaksi kitkerää tappiota, paikallisottelussa Kuopiolle (0-2) ja maanantain kärkiottelussa Imatralle (1-2).

”Imatralla oli yli 3000 katsojaa, eikä ehkä osattu käsitellä joukkueena sitä tilannetta. Se näkyi ulkopelissä virheinä. Kyllä meillä on selkeä tavoite palata takaisin voittokantaan Tampereen kustannuksella. Luottavainen fiilis on torstain otteluun”, Siilinjärven pelinjohtaja Tuomas Nissinen vakuuttaa.

Manse PP ja Siilinjärvi ovat tällä kaudella ykköspesiksessä kaksi vähiten juoksuja päästänyttä joukkuetta, mutta lyöntitilastoissa yksi piirre pistää silmään. SiiPestä peräti kahdeksan eri pelaajaa lyönyt tällä kaudella kunnarin, hurjimpana määränä Samu Vainikaisen kahdeksan. Vainikainen johtaa myös murskaavasti ykköspesiksen kärkilyöntitilastoa (144).

”Meillä tietyllä tavalla kannustetaan pelirohkeuteen ja tietyissä tilanteissa pitää olla tyly. Toisaalta kun saadaan tilannetta ja painetta ulkokentille, sitä kautta niitä läpilyöntejäkin tulee”, Nissinen perustelee kunnarimäärää.

Torstaille siilinjärveläisten viuhkamies ei kuitenkaan povaa mitään juoksujuhlia.

”Tosin se riippuu aina monesta asiasta, mutta eivät ne (päästettyjen juoksujen) tilastot valehtele. Uskoisin, että tulee yhden juoksun peli. Edellinen pelimmekin Mansen kanssa oli tiukka ja tasainen, ja eiköhän tästäkin tule samanlainen vääntö.”

Manse PP – Siilinjärvi to 28.7. klo 18.00
Kaupin pesäpallostadion, Tampere

 

_P162191
Waltteri Hämäläinen tykkää, kun peleissä piisaa panosta.

Perjantaina Keisarit hyppää bussin jousille ja matkustaa Ylivieskaan, jossa odottaa niin ikään väkevän kesän pelannut Kuula-Pesis.

”Sekin on ihan kärkikamppailuita. Sen takia tämä onkin hyvin mielenkiintoinen viikko, kun on kolme näitä kärkijoukkueita vastassa (Ulvila, Siilinjärvi, Ylivieska) tiuhaan tahtiin. Pitää olla pompussa hyvin joka ottelussa, huonolla pelillä ei millään pysty voittamaan”, Hämäläinen näkee.

Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan Keisarit kellisti Ylivieskan Kaupissa 2-0. Sen jälkeen Kuula-Pesis on ollutkin monelle joukkueelle todella paha kanto kaskessa. Tosin kolme viimeisintä otteluaan Ylivieska on hävinnyt, joskin kaksi niistä vasta superissa ja kotiutuskisassa. Niinpä Ylivieskakin on nyt mukana tiiviissä nipusta, joka taistelee pääsystä pudotuspeleihin.

”Me on nyt saatu viimeisistä vieraspeleistäkin pisteitä naarattua ja ollaan pelattu omalla tasollamme myös vieraissa, eikä se ole rajoittunut vain kotipeleihin. Sen takia Ylivieskaankin voi lähteä aika hyvin odotuksin ja varmoin mielin siitä, että pystytään Kuula haastamaan ihan täysin”, Hämäläinen linjaa.

Miesten ykköspesisvääntöjen ohella ”Wape” paiskii samaan aikaan myös Hyvinkään paidassa A-poikien pudotuspeleissä. Ottelusuma ei nuorta miestä kuitenkaan huoleta.

”Täytyy kropasta vain pitää vähän tarkemmin huolta, kun on neljä peliä viiteen päivään. Eiköhän niistäkin selvitä, kun katsoo vaan valmistautumisen, unet ja ravinnon kuntoon.”

Edessä on ykköspesiksessä todella herkulliset pari päivää, ja Keisareille ovat kaikki ovet avoinna. Perjantai-iltana näiden asioiden suhteen ollaan aika paljon viisaampia.

Ylivieska – Manse PP pe 29.7. klo 18.00
Suvannon urheilualue, Ylivieska