Viiden ottelun voittoputkessa navigoiva Manse PP matkustaa keskiviikkona paikallisvastustajansa Porin Pesäkarhujen luoksi vierailulle. Luvassa on kovan luokan testi. Keisarinnoilla todellinen mahdollisuus mitata, missä oma peli tällä hetkellä menee suhteessa sarjan kärkisijoilla oleviin joukkueisiin.
Manse PP ja Pesäkarhut kohtasivat jo kertaalleen tänä vuonna ulkokentillä. Porin superlauantaissa toukokuussa emännät olivat niukasti parempia. Ottelussa Manse PP:n riveistä puuttui useita pelaajia, mutta silti paikallisvastustajaa haastettiin aivan todenteolla. Jaksot menivät niukasti 3-2 ja 1-0. Vieraiden ulkopeli oli yllätävän pitävää, vaikka kokoonpano oli elänyt paljon. Suurimmat vaikeudet olivat kauden teeman mukaisesti sisäpelin pyörimisessä.
Sarjassa Pesäkarhut on ollut vakuuttava. Neljästätoista ottelusta porilaiset ovat poistuneet peräti 11 kertaa täyden pistepotin kera. Kasassa näistä otteluista on 36 pistettä, jolla Pesäkarhut pitää sarjassa kakkospaikkaa, vain 2 pistettä voittamatonta Lapuaa perässä. Suurimpia onnistujia ovat olleet tutut nimet. Susanna Puisto pitää hallussaan lyöjätilaston neljättä sijaa 40 lyödyllä juoksulla. Emilia Linna on pystynyt säestämään tehoilla 1+25 lyötyä. Etenijäpuolella Milla Lindstöm on tilastoissa toisena, kiirehdittyään kotiin peräti 31 kertaa. Myös kärkietenijä Henna Jukalla on kasassa 27 juoksua. Kärkilyöntitilastosta korkealta löytyvät myös tuttuun tapaan Pesäkarhujen ykköskeulan tilanteen rakentajat Emilia Itävalo sekä Susanne Ojaniemi.

Manse PP on viiden ottelun voittoputkessa. Sarjasijoitus on ennen keskiviikkoa viides. Kolmestatoista ottelusta pisteitä on kertynyt 21. Edellä neljäntenä majailee toinen paikallisvastustaja SMJ, jolla pisteitä on 3 enemmän kuin Keisarinnoilla, mutta myös yksi pelattu ottelu enemmän. Viikonlopun otteluihin nähden kokoonpano pysyy samana, mutta pieniä muutoksia lyöntijärjestyksen loppupäähän on jälleen luvassa. Senni Korhonen nousee numerolle 6.
Porin Pesäkarhut – Manse PP
Porin pesäpallostadion
3.7.2019 klo 18.00
Ruutu+- fanikamera näyttää ottelun, mikäli et pääse paikan päälle Poriin.