Ennakko: Keisarinnat palaa juhannustauolta

Naisten superpesis lähti kaksi viikkoa sitten käyntiin. Manse PP aloitti kahdella ottelulla Hyvinkään kanssa, näistä saldona voitto ja tappio sekä kolme pistettä sarjataulukkoon. Sen jälkeen vuorossa oli mm. juhannuksen takia peräti 10 päivän tauko. Tauon päätteeksi Kauppiin saapuu vieraaksi keskiviikkona oman sarjataipaleensa aloittanut Lappeenrannan Pesä Ysit.

Lappeenranta avasi kautensa keskiviikkona Hyvinkään Tahkon Leidejä vastaan. Ottelu lähti käyntiin vieraiden varsinaisella ilotulituksella, kun Pesä Ysit löi avausvuoropariin peräti kolme kunnaria. Ulkokenttää Pihkalassa juoksuttivat Eveliina Rantonen, Henriikka Harinen ja Essi Rytteri.

Tälle kaudelle Manse PP:hen siirtynyt, viime kaudella Pesä Ysejä edustanut Susanna Alava oli pistäny myös entisen seuransa hurjan alun merkille.

”Varmasti yllätysvalmis Lappeenranta. Mutta kyllä meidän pitää pystyä omalla peruspelillä pureutumaan heihin. Paljon on tuttuja pelaajia viime vuosilta, mutta jonkin verran uusiakin.” summasi Alava odotuksiaan vanhan seuransa kohtaamisesta.

Alava ei ollut mukana vielä sarja-avauksessa, mutta Hyvinkäällä hän sai tehdä Manse PP debyyttinsä jokeripaita päällään.

”No ihan ok meni. Yllättävän vähän jännitti, vaikka yleensä oon kova jännittämään. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!”

Pesä Ysit lähtee otteluun juuri keskiviikkona pelanneena, kun taas kotijoukkue on pitäny pitkän 10 päivän pelitauon. Juhannuksena Keisarinnat viettivät muutaman päivän vapaata, mutta muuten tauko on käytetty hyödyksi kovasti harjoitellen.

”Kyllä pelitatsi on heillä Hyvinkää pelin jälkeen parempi, mutta kyllä me tässä on kovasti reenattu, vaikka juhannus olikin. Uskon, että päästään heti alusta hyvällä draivilla liikenteeseen.” päätti Alava.

Seuraa heitä:

Emma Sallinen, Manse PP: Keisarinnoihin täksi kaudeksi siirtynyt Emma ei saanut lyöntipeliään vielä avausviikonloppuna aivan totutun kaltaisiin uomiin. Avauspelissä saldoksi jäi 0, mutta sunnuntain revanssissa Sallinen iski 2 tikkiä. Ulkopelissä Kapteeni otti heti oman tonttinsa haltuun pelaamalla hyvät 2 ottelua, mutta mailan varressa on lupa odottaa enemmän.

Essi Rytteri, Pesä Ysit: Nuori ja äärimmäisen lupaava lukkarilupaus, jolla ei päätä huimaa. Rytmittää hyvin peliä ja omaa taktista pelisilmää. Löi Superpesis-uransa ensimmäisen kunnarin keskiviikkona Tahkoa vastaan.

Manse PP – Pesä Ysit, Lappeenranta
Kaupin pesäpallostadion
Perjantaina 26.6.2020 klo 18:00

Ruutu+-fanikameralähetys