Ennakko: Treenipelikauden viimeinen kumautus

Vähiin käy ennen kuin loppuu – Manse PP:n miesten harjoitusottelut nimittäin. Perjantaina isketään viimeistä kertaa treenimatsin merkeissä, ja seuraavan kerran pelinuttua pukiessa reilun viikon päästä onkin sitten jaossa jo sarjapisteitä.

Keisarien kenraaliharjoitus suuntautuu niin ikään ykköspesistä pelaavan Pöytyän Urheilijoiden vieraaksi. Tarjolla on varmasti Manse PP:lle hyvä harjoitusvastustaja, sillä Pöytyä on kiinnostava sekoitus kokemusta ja nuoruutta. Joukkueen riveistä löytyy muun muassa viime kaudella Mansea edustanut Waltteri Hämäläinen.

Keskittyminen on kuitenkin ennen kaikkea omassa tekemisessä, ennakoi Keisarien lyöjäjokeri Tommi Malinen.

”Haetaan tasaista suoritusta ja sitä, että jokainen pelaa oman tasoisen pelin. Kenenkään ei tarvitse pelata oman tason ylärajoilla, mutta odotetaan hyvää suoritus kaikilta. Näissä harjoituspeleissä kokoonpano on vaihdellut aika paljon ja myös pelaajien sekä koko joukkueen taso. Pelipalaveria ei ole vielä pidetty, mutta varmaan lähdetään mahdollisuuksien mukaan vähän enemmän jo ajattelemaan sarjan alkua, haetaan pelipaikkoja ja ryhmitystä”, Toke aprikoi.

Ykköspesis alkaa ensi viikon lauantaina Kaupissa Haminaa vastaan.

”Meillä on 17 pelaajaa käynyt pelaamassa harjoituspelejä ja koko talvi on puhuttu siitä, että on enemmänkin kuin joukkueellinen hyvää ykköspesispelaajia. Kaikki ovat nyt päässeet ainakin harjoituspeleissä pelaamaan ja näyttämään, mitä on treenattu ja oma kunto. Minun mielestä se on hyvä, että kaikki ovat valmiita. Mikä kokoonpano nyt sitten onkaan, jokainen on niin sanotusti ajettu sisään”, Ukkosenjumala järkeilee.

Kokeneella pelaajalla on selvä näkemys siitä, että Keisarit on hyvällä mallilla tässä vaiheessa kevättä.

”Jos ajattelee tuloksellisesti tätä harjoituspelikautta, niin voi olla, että olisi parempaan tulokseen päästy, jos olisi alusta asti pelattu jollakin vakiokokoonpanolla ja -systeemillä, mutta itse ainakin näen sen niin, että se ei ole ollut tässä joukkueessa tarkoituksenmukaista. Harjoituskauden tavoite on ollut, että pystytään pyörittämään isoa rinkiä pelaajia ja nähdään eri variaatioita, joista on helpompi ponkaista tällä porukalla kauteen. Kenenkään ei tarvitse hypätä ihan kylmänä, jos vaihtuvuutta kauden aikana tulee.”

Aurinkokin on alkanut jo ujosti paistaa taivaanrannasta ja jopa lämmittää niin pelikenttiä kuin -miehiäkin. Ilmassa alkaa olla hyvä määrä pesäpallokuumetta.

PöU-Manse PP pe 5.5. klo 18
Kymppi-Katto Areena, Pöytyä