Ennakko: Tuplaviikonloppu käynnistää välierät

Lauantaina koetaan hieno hetki tamperelaisessa palloilussa, kun naisten superpesiksen välierät alkavat ja mukana on Manse PP. Runkosarjan voittajana Keisarinnoilla on kotietu ottelusarjassa, jossa vastaan tulee Kempeleen Kiri.

Kempele heilautti pieneltä ikuisuudelta naisten superpesiksessä tuntunutta valta-asetelmaa, kun se pudotti puolivälierissä Jyväskylän Kirittäret otteluvoitoin 3-1. Se oli tämän syksyn tähän asti suurin pesispommi, eikä sitä täysin osannut odottaa Manse PP:n Henna Peltokangaskaan.

”Tuli se vähän yllätyksenä itselleni ja varmaan monelle muullakin, mutta toisaalta Kempele on pelannut tosi nousujohteisesti jo runkosarjassakin. Se on kyllä tosi hyvä joukkue, eikä yhtään helpompi vastus kuin mikään muukaan välierissä. Täysillä mennään pelaamaan”, Peltokangas vakuuttaa.

Manse PP:n ja Kempeleen keskinäiset ottelut runkosarjassa ja ylemmässä jatkosarjassa vahvistavat KeKin hyvyyden. Toukokuussa Kempeleessä Keisarinnat hävisi ottelun kotiutuslyöntikisassa. Kaupin ottelun sekä jatkosarjan pelin vieraissa Manse hoiti puhtaasti, mutta se on varmaa, että mitään ei saa ilmaiseksi – varsinkaan nyt, kun pelataan kauden tärkeimpiä pelejä.

Puolivälieräsarja Seinäjoen Maila-Jusseja vastaan oli jo hyvä osoitus siitä, että puheet naisten superpesiksen tasoittumisesta eivät ole tuulesta temmattuja. Manse sai tehdä 3-1-otteluvoitoin tulleen välieräpaikan eteen täyden työn SMJ:ta vastaan – ja se oli myönteinen juttu, näkee Peltokangas.

”Puhuttiinkin joukkueen kesken, että se oli hyväkin, että se meni noin. Tiedetään, että joudutaan menemään ja tekemään töitä ihan tosissaan. Se olisi ollut vähän huonokin, jos oltaisi voitettu Seinäjoki helposti. Saatiin tehdä kyllä siihen täysi päivätyö”, Peltokangas tuumii.

Mitä välieräsarjassa sitten vaaditaan voittamiseksi ja finaalipaikan lunastamiseksi? Henna kääntää katseita omaan sisäpelirooliinsa eli kärkeen.

”Kärjen on tärkeää onnistua, että saadaan numerolla oleville lyöjille tilanteita. Onneksi Jatta (Vuorinen) tuli nyt myös mukaan lyöjäjokeriksi, se helpottaa sitä myös. Ulkopelin täytyy olla hyvää ja vielä parempaa kuin se on ollut nyt aiemmin pudotuspeleissä. Siihen pitää saada tarkennusta”, koppari summaa.

Vaikka Kempele on tuttu jo runkosarjasta, vastustajaan pureudutaan pudotuspelisarjassa vielä normaaliakin tarkemmin. Manse PP:n pelinjohtaja Jarkko Pokela sanoi jo ennen ylemmän jatkosarjan keskinäistä kohtaamista KeKiä tutkittavan sillä silmällä, että se voi potentiaalisesti tulla vielä pudotuspeleissä vastaan – ja niinhän siinä kävi.

”Varmasti tarkennetaan muutamia pelaajia ja mietitään erilaisia kuvioita. Tarkemmat asiat vastustajasta selviävät vielä lähempänä ottelua”, Peltokangas kertoo.

Myös Kempeleen Kirin leirissä alkavaa välieräsarjaa odotetaan tietysti intoa puhkuen. Jos ei ole Manse PP:lle semifinaalipaikka ollut tähän mennessä mitään arkea, sitä se ei ole ollut KeKillekään.

”Se on hieno palkinto siitä pitkästä työstä sekä joukkueelle kuten yksilönäkin, mutta ennen kaikkea seuralle ja tämän alueen naispesäpallolle se on hienoa. Näinä aikoina neljän sakkiin pääseminen on kova juttu. Naispesäpallon taso on selvästi noussut viime vuosina. Kova työ piti tehdä, että päästiin tähän, ja varmasti ansaittiin se. Vieläkin on voitettavaa, mutta tähänastisesta pitää olla tosi tyytyväinen”, Kempeleen kokenut pelaaja Sarita Heikkinen valaisee ajatuksiaan.

Tulevassa välieräsarjassa hän näkee samanlaista kehityskaarta kuin Kempeleessäkin.

”Mansekin on pelannut jo useamman vuoden nousujohteisesti, ja homma on kehittynyt. Manse on kova ulkopelijoukkue, taisi olla vähiten päästettyjä juoksuja runkosarjassa. Meille vastustajana Manse voi olla jopa parempi kuin Lapua tai Pori. Vuosien varrella ollaan pystytty pelaamaan ihan hyvin Mansea vastaan”, Heikkinen aprikoi.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistuttaa, että välieräpelit ovat kuitenkin eri maailma ja erittäin kovia kamppailuja on tulossa.

”Oman ulkopelin täytyy ehdottomasti kestää, muuten ei pärjätä. Ihan varmasti ei hirveästi juoksuja tule siitä kentästä tai ainakin niitä saadakseen pitää lyödä hyviä lyöntejä paljon peräkkäin, että pärjätään. Tasaista sarjaa odotan. Varmaan se ratkeaa siihen, kummalla pää kestää paremmin niissä tiukoissa paikoissa”, Heikkinen arvelee.

Oman mausteensa tiukalla tahdilla pelattavaan välieräsarjaan tuo tietysti myös joukkueiden kotipaikkojen etäisyys. Tampereelta Kempeleeseen on noin 500 kilometrin matka, ja heti ottelusarjan alkajaisiksi pelataan peräkkäisinä päivinä sekä kotona että vieraissa. Manse PP:n kotietu voikin olla myös tässä kohtaa arvokasta valuuttaa, huomioiden tietysti se, että Keisarinnat saanee Kaupissa taakseen huiman kannustuksen tässä vaiheessa kautta.

”Tietysti kotiedulla on tässä kohtaa iso merkitys, mutta siihen ei voi enää vaikuttaa. Kyllähän se  bussissa istuminen varmaan alkaa tuntua jo tässä vaiheessa kautta itse kullakin. Uskon kuitenkin, että kun pesäpalloa pelataan, se unohtuu, kuinka sinne peliin on tultu. Se on sama olosuhde tietysti molemmin puolin”, Sarita Heikkinen näkee asian.

Välieräsarja saa siis lentävän lähdön viikonloppuna, kun Manse PP emännöi kohtaamista lauantaina ja Kempele heti perään sunnuntaina. Tarjolla on varmasti tunteita ja tuoksuja, joita kannattaa tulla katsomaan kauempaakin. Pyhäiltana olemme viisaampia sen suhteen, mihin suuntaan välieräsarja lähtee menemään.

Manse PP – KeKi la 26.8. klo 16
Kaupin pesäpallostadion, Tampere

 

KeKi – Manse PP su 27.8. klo 17
Sarkkirannan urheilukeskus, Kempele