Mansen uusi pelaaja Essi Kivelä saapuu Lappajärven Veikoista Manseen. Kannuksen Uran kasvatti on pelannut läpi uransa lukkarin tonttia, mutta viime kesänä hän pääsi näyttämään taitojaan myös polttolinjassa.
Mikä sai sinut valitsemaan Mansen seuraavaksi seuraksesi?
”Kova halu kehittyä ja ottaa steppi eteen päin uralla sai lähtemään Manseen. Manse vaikuttaa kaikinpuolin hyvältä paikalta, jossa hyvät mahdollisuudet päästä kehittymään.”
Millainen vaihe sinulla on juuri nyt elämässäsi?
”Valmistun nyt joulukuussa lukiosta eli kevään ja kesän saa keskittyä hyvin pesikseen. Tampereella sitten toki jotain työjuttuja. Tammikuussa olis tarkotus Tampereelle muuttaa.”
Minkälaisia odotuksia ja tavoitteita sinulla on tulevalta Mansen ajaltasi?
”Totta kai hieman jännittynein mutta todella odottavin ja innostunein fiiliksin Manseen. Kova halu päästä kehittyyn ja tekeen hommia porukalla.”
Millaisen pelaajan Manse saa sinusta?
”Pelaajana vahvuudet sisäpelissä vaihtajan hommissa ja ulkopelissä olen ollut lukkari ja nyt viime kaudella polttajan paikka tullut myös tutuksi.”
Entä persoonan?
”Sinnikäs ja periksiantamaton tyyppi mutta usein pieni pilke silmäkulmassa.”
Millaisen kuvan olet saanut tähän mennessä Tampereesta kaupunkina ja Mansesta seurana?
Tampere vaikuttaa todella kivalta paikalta ja sukulaisiakin löytyy täältä, joten ihan ei vieraaseen paikkaan tarvi tulla. Mansen toiminta vaikuttaa tosi hyvältä ja hommat toimii hienosti. Asiat tehdään huolella ja tosissaan unohtamatta hyvää huumoria.