Manse PP on solminut kaksivuotisen sopimuksen päättyneellä kaudella Mansessa debytoineen Essi Kivelän kanssa. 20-vuotias pelaaja pelasi esiintyi päättyneellä kaudella 18 peliä runkosarjassa ja 12 peliä pudotuspeleissä. Monipuolinen Kivelä löi neljä juoksua, toi 18 ja kärkilyöntejä kertyi 50 kappaletta.
Kivelä on innoissaan jatkamassa Manse paidassa.
”Tampereella on tosi hyvät puitteet harjoittelemiselle ja erittäin motivoitunut porukka. Isoin syy halulle jatkaa Mansessa on varmasti tämä joukkue. Olen viihtynyt joukkueessa erittäin hyvin ja tykkään millaisella asenteella hommia tehdään.”
”Ensimmäinen Superin kausi toi tietysti paljon uutta ja erilaista. Nautin siitä, että sain oppia uutta ja haastaa itseäni. Kesällä tullut pieni loukkaantuminen harmillisesti katkaisi vähän omaa kesää ja totta kai kausi päättyi lopulta valtavaan pettymykseen. Mutta tosi paljon jäi oppia sekä nälkee seuraaviin vuosiin.”
Nuori pelaaja näkee tulevat kaksi kautta ennen kaikkea kehittymismahdollisuutena.
”Aika alkuvaiheessa pelaajana tässä ollaan ja opittavaa on varmasti paljon ihan joka osa-alueella. Odotan, että näiden kahden vuoden aikana pääsen kehittymään ja oppimaan koko ajan lisää ja sitä kautta haastamaan paikkaa yhdeksiköstä. Tuntuu hyvältä, että saan nyt sitoutua kahdeksi vuodeksi ja kehittyä kunnolla täällä.”
Mansen pelinjohtaja Antti Vihtkari on erittäin tyytyväinen Kivelän jatkosopimuksesta.
”Essin jatko on erittäin tärkeää, koska hän osoitti jo viime kaudella olevansa ominaisuuksiltaan Superin tasoinen pelaaja. Essi omaa kovan kasvupotentiaalin yhdeksi parhaimmista ulkopelaajista koko sarjassa.”
”Minun silmissä Essi omaa parhaimpia pelikäsityksiä, joita olen nähnyt valmennusurani aikana. Lisäksi hän on erittäin hyvä joukkuepelaaja, joka hoitaa oman ruutuunsa ja ei keskity epäolennaisiin asoihin vaan antaa kaikkensa joukkueelle.”