Ida Lähde jatkaa Mansessa

Manse PP naisten kausi on runkosarjan osalta vasta puolessa välissä, mutta seurassa rakennetaan tulevaisuutta jo täyttä häkää. Jokin aika sitten Virpi Hukka solmi jatkosopimuksen Mansen kanssa ja nyt oli nuoren tähtipelaajan, Ida Lähteen vuoro. Lähde jatkaa Mansessa myös kaudella 2021!

Manse PP:n puheenjohtajan Matti Helimon mukaan Lähde on juuri Manse PP:n näköinen pelaaja: nopea, taitava ja kunnianhimoinen.

– Hän on mennyt joka vuosi eteenpäin, eikä tämä vuosi ei ole tehnyt siihen poikkeusta. Hienoa, että Ida jatkaa Mansessa, Helimo kehuu.

Helimo on toden totta oikeassa. Lähde on parantanut viime kaudesta entisestään. Varsinkin sisäpelissä vaativa ykköstilanteen purku on onnistunut hurjilla onnistumisprosenteilla ja kärkilyöntejä on kertynyt huimat 65 kappaletta ensimmäiseen 10 otteluun. Tällä määrällä Lähde on kärkilyöntitilaston toisena, edellään vain seurakaveri, Virpi Hukka. Myös sisäpelissä Lähde on esiintynyt edukseen. Etukentällä paloja syntyy jatkuvasti vastustajan pienistä. Uutena roolina Lähde on pelannut takatilanteessa kakkospolttajan paikalla ja äärimmäisen kovan heittokätensä ansiosta on kova pelote vastustajan sisäpelille.

Kaiken kaikkiaan Ida Lähde on pelannut naisten Superpesiksessä yhteensä 98 runkosarjan ottelua ja 34 pudotuspelikamppailua. Runkosarjassa on syntyneet tehot 7+33/107 ja pudotuspeleissä 1+15/16.

Lähteen jatkoa Mansessa puolsivat myös elämän siirtyminen yhä enemmän Tampereelle. Opinnot vaihtuvat Lappeenrannasta Tampereen yliopistoon. Tämä oli Lähteen mukaan yksi tärkeimpiä päätöksen takana olevia tekijöitä.

”Päällimäisenä varmaan se, että sain siirtohaussa paikan Tampereen yliopistosta, joten pääsen treenaamaan koko talven ja kevään joukkueen kanssa, kun opinnot samassa kaupungissa. Viime talven matkustusrumba Lappeenrannasta oli itselle todella raskas ja ensi kautta ajatellen oli tärkeää saada keskittyä pelkästään treenaamiseen ja opiskeluun. Tietenkin myös päätökseen vaikutti suuresti se, että tänne tulee hyvä joukkue, joka pelaa mestaruudesta.”

Ida Lähteen ja Manse PP:n otteita voit nähdä seuraavan kerran lauantaina Kaupissa, kun Lappeenrannan Pesä Ysit saapuu kauden toiselle vierailulle.