Keisarinnat aloitti voitokkaasti

Kaupin uusitun pesäpallostadionin vihkiäiset saivat kruunukseen hienon pesäpalloillan. Aurinko paistoi täydellä terällä, väkeä oli saapunut rajoitusten puitteissa niin paljon kun sisään saattoi ottaa, laulu raikasi, kansa nautti ja joukkueet järjestivät jännittävän sarja-avauksen. Ilta päättyi lopulta supervuoroparin jälkeen 2-1s kotijoukkueen voittoon.

Ilta lähti hyvin liikkeelle kotijoukkueen osalta. Ensimmäiset kaksi vuoroparia tuottivat heti 2-0 johdon. Kauden avausjuoksusta vastasi Anna Ala-Kauhaluoma ja kotiin kiisi viime kauden etenijäkuningatar Virpi Hukka. Toisesta juokusta vastasivat yksi illan suurimmista tähdistä, Henna Suominen ja Ida Lähde. Jakso näytti jo olevan täysin kotijoukkueen hallinnassa ja tunnelma Kaupissa oli ylimmillään. Vieraiden kiri kuitenkin alkoi toisen vuoroparin tasoittavalla Ira Jokivallin kotiuttaessa Essi Ritolan. Oona Vahvelaisen saatellessa Pauliina Harisen kotipesän turvaan peli olikin jo tasan 2-2. Tämän jälkeen jakson ote kääntyi pikkuhiljaa Tahkon eduksi. Tahko onnistuikin kolmennen vuoroparin aikana tekemään johtojuoksun, joka riitti tällä kertaa jaksovoittoon.

Henna Peltokangas pelasi ykköskärjessä hyvin. Kuva: Juuso Koro

Toisella jaksolla pelin kuva säilyi samanlaisena, tilanteita syntyi kummallekin joukkueelle hyviä määriä, mutta kotiutukset jäivät usein vaisuiksi. Tahko siirtyi jakson alkuun 1-0 johtoon Anni Tuomen lyönnillä. Tasoittavalla vuorolla Manse tasoitti pelin ensin 1-1:een, kun Kirsi Ala-Lipasti onnistui kotiutuksessa ja meni johtoon vielä vuoroparin päätteeksi Henna Suomisen illan toisella lyödyllä. Tahko tasoitti pelin kolmannen vuoroparin aloittavalla, kun joukkueen lyöjätykki Pauliina Harinen avasi kauden pinnatilinsä. Mutta Manse PP ei tästä lannistunut, vaan oli päättänyt, että otteluvoittoa ei näin helpolla vieraille luovuteta. Kolmannen lopettavalla Henna Suominen onnistui jälleen kotiutuksessa ja tällä kertaa kotiin kiisi jokeripaidassa esiintynyt Sara-Ella Kemppainen. Kun Tahko ei enää lisäjuoksuihin neljännessä vuoroparissa pystynyt, venyi ottelu supervuoropariin. Manse PP:n ulkopeli oli supervuoron alkuun rautaa ja Tahko ei saanut enää tilannetta rakenneltua. Manse PP:n ykköskärki taas tähän pystyi. Ensimmäisenä ottelun ratkaisua pääsi yrittämään Kirsi Ala-Lipasti ja sitten Emma Sallinen. Näiden yritykset kuitenkin päättyivät täpäriin paloihin kotipesän kynnyksellä. Kahden palon ajolähtötilanteessa lyömään asteli jo kolme lyötyä tehnyt Henna Suominen. Suominen onnistui heti ensimmäisellään lyömään painavan vedon keskisaumaan. Manse PP debyyttiään pelannut Virpi Hukka pinkoi kolmoselta kotipesään ja kotijoukkueen juhlat olivat valmiina alkamaan.

Katso ottelun lehdistötilaisuus!

Naisten Superpesis jatkuu jälleen sunnuntaina ja perjantaina Kaupissa nähdyt joukkueet kohtaavat toisensa heti perään Hyvinkään Pihkalassa. Ottelu pyörähtää käyntiin klo 17.00. Ottelua voi seurata myös Ruutu+-palvelusta.