Manse PP:n naisten superpesisjoukkue julkisti maanantaina kaksi uutta pelaajaa ensi kaudelle. Anu Kiviharju ja Senni Sallinen siirtyvät Keisarinnojen riveihin ensi kaudeksi. Kiviharju tulee Lappeenrannan Pesä-Yseistä ja Sallinen puolestaan Viinijärven Urheilijoista.
Kiviharju keräsi kuluneella kaudella naisten superpesiksessä mailan varressa 48 kärkilyöntiä sekä 7 lyötyä ja 4 tuotua juoksua. Ulkopelissä hänen paikkansa oli Lappeenrannan yhdeksikössä kolmos- tai ykkösvahtina.
”Hetken aikaa tuli pyöriteltyä asiaa, vaikka Manse PP olikin houkutteleva vaihtoehto alusta asti. Näin ulkopuolisen silmin toiminta on vaikuttanut hyvältä, pelaajat kehittyvät ja viihtyvät seurassa. Toki hiljaiset ruokapöytäkeskustelut kotona käydessä vaikuttivat myöskin päätöksentekoon. Nyt voidaan Anniinan kanssa jauhaa taas pesiksestä normaalisti”, naurahtaa Anu, jonka pikkusisko Anniina siis pelasi jo menneen kauden Keisarinnoissa ja jatkaa ensi kesänäkin.
”Ensi kaudelta odotan henkilökohtaisesti tietenkin kehittymistä pelaajana, joukkueena edelleen parempaa sijoitusta ja Kauppiin yleisöryntäyksiä”, Anu linjaa.
Viinijärven lukkarina pelanneen Sallisen saldo naisten superpesiksen runkosarjassa oli 75 kärkilyöntiä, 10 (1+9) lyötyä ja 8 tuotua juoksua. Manse PP on nyt Sennille luonteva suunta, kun siviilielämäkin tuo hänet Tampereelle.
”Kun tällainen mahdollisuus asuinpaikkakunnalla pelaamiseen tuli, siitä oli vaikea kieltäytyäkään. Asiaa ei vaikeuttanut myöskään hyvät puheet tulevasta seurasta, jossa hommat hoituvat ja joukkuekin on tasokas”, Sallinen kertoo.
”Ensi kaudelta odotan henkilökohtaisella tasolla pelaajana isoja askeleita kohti lajin huippua. Vielä on matkaa, mutta etenkin lukkarina uskon minulla olevan mahdollisuus kehittyä paljon tällaisen hyvän ulkopelijoukkueen rinnalla. Varmasti myös joukkueena tulemme saavuttamaan menestystä”, Senni kertoo.
Millaiset pelaajat Keisarinnat sitten saa ensi kaudeksi riveihinsä ja Kaupin kotiyleisö ihmeteltäväkseen? Annetaan tulokkaiden itsensä kertoa.
”Viskibassoksikin on aiemmin kutsuttu, kun ääni menee aina kesällä pelien takia. Ääntä ja tuuletusta siis ainakin luvassa pelikentällä”, lupailee Anu Kiviharju.
”Pelaajana olen monipuolinen, kunnianhimoinen ja hieman itsekriittinen, mistä johtuen en varmasti koskaan tule saamaan harjoittelusta ja itseni kehittämisestä tarpeekseni”, valottaa Senni Sallinen.

