Keisarinnojen onnistunut kesäreissu

Manse PP:n naiset kävivät viikonloppuna itä-Suomen kiertueella kahden runkosarjaottelun verran. Lauantaina kaatui sateisessa pelissä Joensuu ja sunnuntaina oli vuorossa Siilinjärvi. Mantulla monttu jäi kotijoukkueelle tutummaksi vieraiden tykittäessä palloa sinne kahdesti. Ottelu päättyi runsasjuoksuisesti Mansen eduksi 0-2 (0-8, 1-7).

Ottelun aloittava sisävuoro näytti vieraiden kannalta katastrofilta, kun ensimmäiset palot syntyivät nopeasti. Joukkue osoitti kuitenkin sitkeytensä heti alkuun ja onnistui kahden palon tilanteessa järjestämään Henna Suomiselle kotiutuspaikan, josta hän kiitti. Ensimmäisen jakson hahmo oli ilman muuta Anna Ala-Kauhaluoma. Nuori 17-vuotias Ala-Kauhaluoma dominoi kenttää ja onnistui liki kaikessa. Toisessa vuoroparissa Anna lyö ensin Virpi Hukan kotiin kumuramallisella lyönnillään. Lyöntivuoron päätteeksi painava löynti uppoaa koppareiden eteen ja yllättää kotijoukkueen takakentän. Tällä lyönnillä Anna etenee itse kakkoselle ja kotiin saapuvat Kirsi Ala-Lipasti ja Emma Sallinen. Kolmannessa vuorossa Anna Hemmilä onnistuu viemään vieraat jo 0-5 johtoon kotiuttamalla Susanna Alavan. Jakson loppulukemat viimeistelee jälleen Anna Ala-Kauhaluoma. 1-2 tilanteessa lyöntikakkosrajaan yllättää kotijoukkueen ulkokentän ja pallo vierii aina monttuun asti. Anna itse pääsee kiertämään kunnarin ja samalla syntyy kaksi tavallista. Näin ensimmäinen jakso kirjataan vieraille 0-8.

Toinen jakso alkaa kotijoukkueen kannalta hieman pirteämmin. Joukkueen ykköstykki Petra Väistölä onnistuu kotiuttamaan Siru Seppäsen ja kotijoukkue siirtyy ensimmäistä kertaa ottelussa johtoon. Sitä riemua heillä kestää toisen vuoroparin tasoittavalle asti. Anna Ala-Kauhaluoman illan kuudes tasoittaa pelin 1-1:een. Tämän jälkeen onkin Sara-Ella Kemppaisen vuoro tyhjentää pajatso lyömällä pallo kakkospuolen luukusta aina monttuun asti. Kun Manse kaunistelee lukemat vielä kolmannessa vuorossa Suomisen ja Emma Sallisen lyönneillä 1-7, ei toisenkaan jakson paremmuudesta jäänyt epäselvyyttä.

Manse PP:n kesäreissua voidaan siis pitää onnistuneena, koska matkaan lähti kaikki saatavilla olleet kuusi pistettä. Reissun juoksusuhde oli myös komea 23-2.

Manse PP jatkaa otteitaan keskiviikkona Kaupissa, kun vastaan asettuu jo kertaalleen kohdattu Rauman Fera. Ottelu Raumalla päättyi Mansen 0-2 voittoon, mutta Fera teki vierailusta haastavan.