Keisarit julkaisi uusia sopimuksia: Puhtimäki, Pauna, Kivinen ja Vainikainen siirtyvät Tampereelle

Manse PP on kiinnittänyt neljä huippupelaajaa riveihinsä tulevalle kaudelle 2021. Mikko Paunan sopimus on yksivuotinen. Juha Puhtimäen, Lauri Kivisen ja Simo Vainikaisen sopimukset kestävät syksyyn 2022 saakka.

Juha Puhtimäki kotipesän herraksi

Mansen lautasen äärellä nähdään seuraavat kaksi kautta Juha Puhtimäki. 35-vuotias lukkari saapuu Tampereelle Joensuusta, josta taskuun jäi kaksi Suomen mestaruutta. Tampereelle Puhtimäki halusi tulla liekittämään entisestään nousussa olevaan pesäpallobuumia.

Minulla on vahva halu lähteä viemään eteenpäin tamperelaista pesäpalloa eteenpäin. On hienoa päästä mukaan huippupesäpallon nostamiseen suurkaupungissa. Meillä on ensi kaudeksi koossa laadukas porukka ja mahdollisuudet on vaikka mihin.

Juha Puhtimäki

Lukkariroolin lisäksi Puhtimäki tulee näkymään Mansen onrganisaatiossa muutenkin.

Mansen tarjoama kokonaispaketti oli erittäin mielenkiintoinen. On kiva päästä tekemään töitä myös taustoilla, pelin ulkopuolella. Uskon, että minulla on hyviä näkemyksiä myös siitä, miten pesäpalloa Tampereella voidaan edistää myös pelikentän ulkopuolella. Tämä oli mielenkiintoinen haaste, joka kiinnostaa myös jatkoa ajatellen

Juha Puhtimäki

Pelaajana Puhtimäki on värikäs persoona, jonka otteet tuskin jättävät katsomossa ketään kylmäksi.

Aion ihastuttaa ja vihastuttaa ja tarjota pesäpalloyleisölle voimakkaita tunteita ja fiiliksiä.

Juha Puhtimäki

Mikko Pauna vahvistamaan Keisareiden etenijäosastoa

27-vuotias Mikko Pauna saapuu tuomaan lisää jalkoja Mansen etenijäkaartiin. Edellisillä kausilla Pauna on nähty Kankaanpään Mailan etenijäjokerina. Tuore sopimus Mansen kanssa on yksivuotinen.

Siirto Tampereelle antaa uudenlaista motivaatiota. Meille on tulossa kova joukkue ensi kesäksi, joten taistelua pelipaikoista tulee olemaan. Tuo asetelma tuo mukavasti kipinää talviharjoittelukaudelle.

Pelaaminen Tampereella oli minulle ylivoimaisesti ensisijainen vaihtoehto. Työt ja tyttöystävä vetävät tänne ja olen viettänyt kaupungissa jo muutenkin paljon aikaa viime aikoina. Sopimus Mansen kanssa helpottaa paljon arjen kuvioiden järjestelyä.

Mikko Pauna

Lauri Kivisestä monipuolinen koppari

Joensuun Mailasta Tampereelle siirtyvästä Lauri Kivisestä Keisarinippu saa monipuolisen kopparin, jolle voi kaavailla sisäpelissä useampiakin rooleja. Edelliset 10 vuotta Joensuussa pelannut Kivinen on innoissaan maisemanvaihdoksesta ja uusista haasteista Mansen kivikovassa joukkueessa.

Tottakai hieno fiilis päästä ihan uuteen juttuun mukaan. Tutuista kuvioista Joensuussa on mukava hypätä täysin tuntemattomaan haastamaan itseään. Olen kuullut Tampereesta kaupunkina pelkästään positiivista ja uskon, että tulen viihtymään täällä.

Lauri Kivinen

Kysyttäessä tuoko nimivahva joukkue menestymisen paineita, Kivinen pitää pään kylmänä, vaikka tiedostaakin, että rakenteilla olevalla joukkueella on ainekset mihin vain.

Tavoitteena on lähteä lyömään kapuloita rattaisiin kovalle kärkinelikolle, joka sarjaa on viime vuosina hallinnut. En kuitenkaan ota asiasta menestyspaineita. Manselle on tulossa paperilla kova nippu ensi kesäksi, mutta se ei riitä vielä mihinkään – nimet pöytäkirjoissa ei otteluita voita. Työkalut on hyvät, mutta ne pitää saada toimimaan yhdessä. Meillä on hyvä aihio lähteä tekemään hommia ensi talvena.

Lauri Kivinen

Kaupin yleisölle Kivinen lupaa esitellä urheilullisen ja sitoutuneen taistelijan, joka jättää kaiken kentälle.

Haluan omilla suorituksillani sytyttää sekä yleisön että joukkueen.

Lauri Kivinen

Simo Vainikainen uutena pelaajana etukentälle

Kesällä 2019 vuoden tulokkaaksi Superpesiksessä valittu Simo Vainikainen on muodostunut Mansen kannattajille tutuksi vastustajaksi. Keisariyleisö muistanee 28-vuotiaan Vainikaisen Ykköspesiksen ajoilta pitelemättömänä etenijänä niin SiiPen kuin PuPenkin paidasta. Superpesiskokemusta vikkeläkinttuiselle Vainikaiselle on kertynyt kahden viimeisen täyden kauden ajan Siilinjärveltä ja Joensuusta. Ulkokentän pelipaikka Mansesta löytynee tuttuun tapaan etukentältä.

Mansen ensi kauden joukkue kuulostaa hyvältä ja odotan innolla, että päästään tekemään porukalla hommia. Mansessa on ollut hyvä meininki pesiksen ympärillä jo pitkään ja kirsikkana kakun päälle oli miesten joukkueen vuoden takainen nousu Superpesikseen. Pesis on kaupungissa selvästi kovassa nosteessa ja näin mahdollisuuden hypätä siihen matkaan mukaan.

Muutaman kerran tullut käytyä Tampereella ja pidän kyllä erittäin paljon kaupungista. Luulen että tälläinen iloisesta Itä-Suomesta saapuva ihminen viihtyy ja nauttii Tampereella olostaan. Mansen siirtymisen myötä myös siviilipuolen asiat helpottuvat.

Simo Vainikainen

Manse PP:n sopimustilanne 2.10.2020:
Joonas Eirola (2021)
Juha Niemi (2021)
Juha Puhtimäki (2022)
Juuso Myllyniemi (2021)
Konsta Lehtola (2021)
Lauri Kivinen (2022)
Leevi Lehto (2022)
Mikko Pauna (2021)
Simo Vainikainen (2022)
Taneli Lassila (2022)
Timo Torppa (2022)
Topias Lilja (2022)
Tuomas Jussila (2022)
Tuomas Tuohisaari (2021)

Matti Iivarinen (2021)