Manse PP:n miesten ykköspesislaivue saa tuoreiden sopimusuutisten myötä lisää ilmaa siipiensä alle.
Lyöjäjokeriksi Manse PP saa nimen, joka on niittänyt kauhua vastustajien puserossa Kaupin pesäpallostadionilla jo aiemminkin: Ville Kero palaa Keisarien nuttuun yksivuotisella sopimuksella.
Keron edellinen visiitti Manse PP:ssä oli kausilla 2014-15. Tuolloin ensimmäisenä vuonna Keron mailasta syntyi ykköspesiksen runkosarjassa 25 juoksua. Kaudella 2015 tahti vain tiivistyi: runkosarjassa Kero löi 53 juoksua ja pudotuspeleissä 7 ottelussa peräti 26.
Ei siis ihme, että seuraaviksi kausiksi Keron tie vei superpesikseen ja Hyvinkään Tahkoon. Kaudella 2016 Kero löi superpesiksen runkosarjassa 60 juoksua ja pudotuspeleissä 3 juoksua. Kaudella 2017 määrä oli runkosarjassa 78 ja pudotuspeleissä 5.
Viime kauden Kero oli kokonaan pelaamatta, kun pelaamisenja treenaamisen yhdistäminen Vaasassa olleeseeen työhön kävi liian raskaaksi. Nyt palaset loksahtivat kuitenkin niin, että hän tekee paluun kentille Manse PP:n paidassa.
”Nyt oli sellainen paikka, kun sai työ- ja siviiliasiat järjestymään, että kaikki on Tampereella, niin tuntui että kaikki järjestyi. Teki mieli vielä pelata. Tuntui, että vielä hammasta kolotti. Kun on koko ikänsä ollut joukkueiden mukana, sitä alkoi kaipaamaan ympärilleen”, Kero myöntää.
”Välivuosi teki kyllä hyvää. Kesällä sai miettiä muutakin kuin pesistä ja nyt tuntuu, että hampaankoloon on kertynyt kilpailuviettiä ja himoa, minkä takia pesistä on koko ikänsä pelannut.”
Paluuta helpottaa myös ajatus siitä, että Kerosta tuntuu, että hän pystyy auttamaan Manse PP:n joukkuetta.
”Väitän, että pystyn antamaan nyt vielä enemmän kuin silloin, kun lähdin Mansesta.”
Vuodet Tahkon superpesisjoukkueessa toivat Kerolle lisää itsevarmuutta ja hän oppi myös pelistä uusia taktisia nyansseja, joista hän uskoo pystyvänsä ammentamaan apua myös Keisareille. Ennen kaikkea hän uskoo pystyvänsä tuomaan apua henkiselle puolelle, mihin toi paljon lisää se, että Kero toimi toisena Tahkon-vuonnaan joukkueen kapteenina.
”Mielestäni joka joukkueessa pitää olla pelaajia, jotka pitävät enemmän meteliä ja näyttävät esimerkkiä nuoremmille. Pesis on sellaista, että jos siinä ressaa ja puristaa, ei silloin saa parastaan irti. Uskon pystyväni tuomaan sen, että pystyn myös parantamaan muiden vireystilaa, että he saavat itsestään enemmän irti. Potentiaaliahan porukassa on taas todella paljon”, Kero kehuu.
Omat henkilökohtaiset tavoitteet ovat vielä viilautumatta tarkasti, mutta Manse PP:n joukkueen tähtäimen hän osaa asettaa jo kohdilleen.
”Pyrin olemaan kova silloin kuin pitää olla. Haluan lyödä paljon pinnoja, mutta mitään konkreettista tavoitetta ei ole vielä muodostunut. Sanomattakin on selvää, että joukkueen tavoite on nousu. Se on ollut monta vuotta niin lähellä.”
Siispä varoitus sinne ykköspesiksen kiitoradalle: täällä on kone tankki täynnä Kerosiinia!
Luoma saapuu Kouvolasta
Manse PP on kiinnittänyt riveihinsä myös 18-vuotiaan Jasperi Luoman, joka siirtyy Tampereelle Kouvolan Pallonlyöjistä. Luoman sopimus Manse PP:n kanssa on mallia 2+1 vuotta.
Superlupauksena pidetty Luoma on treenannut Manse PP:n mukana jo talven harjoitusleireillä ja pelannut joukkueessa kaksi harjoitusottelua.
Lempinimellä ”Japi” tunnettu nuorukainen kuvailee itseään pelaajana ”hyvin liikkuvaksi, perustaitavaksi jätkäksi”. Hänen roolinsa on ulkona polttolinjassa ja sisällä etenijä/vaihtaja.
”Tykkään joka pelissä taistella tilanteet loppuun asti, ulkopelissä vaikka syöksyä pallot kiinni ja sisällä pesänvälit taistella kunnolla. Mitään ei jätetä kesken.”
Koko aiemman uransa Kouvolaa edustanut Luoma kiittelee, että on päässyt hyvin mukaan joukkueen toimintaan. Hän on seurannut Manse PP:n toimintaa jo useamman vuoden.
”Seuran toiminta on ollut minusta esimerkillistä ja Tampereella on ollut hyvä pesisbuumi. On tosi mahtava päästä mukaan tähän organisaatioon ja pelaamaan ykköspesistä sarjan parhaaseen seuraan upean kotiyleisön eteen”, Luoma sanoo.
”Japi” tulee pesäpalloperheestä, sillä isoveli Valtteri Luoma pelaa superpesistä Kouvolan Pallonlyöjissä. Nuoresta iästään huolimatta hän on jo debytoinyt yhden ottelun verran miesten superissa, ja tavoitteet on asetettu uralla korkealle, kuten pitääkin.
”Ensi kauden tavoite on murtautua yhdeksikköön ja auttaa joukkuetta kohti nousua superpesikseen kaudelle 2020. Jos vielä kauemmas katsotaan, niin kyllä siellä näkyy omassa tähtäimessä miesten Itä-Länsi-edustus ja Suomen mestaruus”, Luoma linjaa.

