Kauden päätyttyä jälleen muutama Superpesis-ura saapui päätökseensä, tällä kertaa suurimmin se kosketti Tampereella, kun pitkän uran tehnyt Susanna Kylä-Kause ilmoitti lyövänsä räpylän naulaan.
Kaudelle 2013 silloinen Mansen Räpsä sai hieman takaportin kautta Superpesis-paikan. Tuolle kaudelle kotikaupungistaan Raumalta saapui jo useita kausia Superpesistä pelannut Susanna Kylä-Kause. Haastajana kauteen lähtenyt nousijajoukkue sai varmasti aimo annoksen tuiki tärkeää kokemusta Sussun myötä joukkueeseensa ja Sussu pääsi uuden haasteen eteen. Vaikka tuo kausi päättyikin yhdeksänteen sijaan, pisteen päähän pudotuspelipaikasta, oli tarinan siemenet kylvetty.
Tuolloin pelinjohtajana toiminut Juha ”Upi” Antikainen muistelikin sopivasti: ”Joskus tarinat vain sopivat yhteen. Ensimmäinen kohtaaminen tapahtui siinä vaiheessa kun molemmat olivat omassa toiminnassaan vielä hieman raakileita. Joukkue oli aloittamassa ensimmäistä kautta Superpesiksessä ja Sussu oli vielä muodostamassa sitä identiteettiä, johon hän lopulta kasvoi. Harva olisi silloin uskonut, että seura voittaisi muutaman vuoden päästä Suomen mestaruuden ja Sussu olisi Itä-Länsi pelaaja sekä kapteenistoon kuuluva johtaja.”
Sussu todella kasvoi Tampereella, niin pelaajana kuin ihmisenä. Tarinat kertovat, ettei Tampereen alkuvuosina varsinaisesti voitu puhua joukkuepelaajasta, mutta myöhempinä vuosina Fabuun tutustumaan päässeenä tätä on erittäin vaikea uskoa. Jokainen joukkueen jäsen ja vieressä toimiva pystyi tuntemaan itsensä huomioon otetuksi Fabun toimesta.
”Sitoutuminen ja halu kehittyä saivat esiin huippupesäpalloilijan lisäksi sympaattisen, nauravaisen ja toisia tukevan ihmisen. Sussun hersyvä nauru ja aito ilo sekä toisaalta päättäväinen peli-ilme ovat sellaisia asioita, mistä voidaan olla todella iloisia ja ylpeitä. Tarinat todellakin nivoutuivat erinomaisesti yhteen.” päätti Upi muistelonsa.
Superpesis-otteluita Fabu ehti pelata pitkän uransa aikana huimat 297 runkosarjan ottelua ja 55 pudotuspelikamppailua. Runkosarjassa syntyivät tehot 10 + 314 = 324 lyötyä / 50 tuotua ja pudotuspeleissäkin 0 + 36 = 36 / 4. Suomen mestaruuden Fabu voitti 2017 ja hopeaa tuli kaudella 2018. Kaudella 2018 Kylä-Kause valittiin Itä-Länsi-otteluun. Kylä-Kause muistetaan viimeisiltä vuosiltaan lähinnä jokeripaidasta, kotiutus- ja vaihtotehtävistä, jossa hän oli sarjan eliittiä. Aiemmin Fabu pelasi myös ulkopelissä lukkarin tontilla.

