Manse PP:n omat kasvatit Matias Paananen, Joel Helimo ja Valtteri Savilahti liittyvät mukaan miesten joukkueeseen. Keisareiden 2. pelinjohtajaksi on nimetty Altti-Jussi Ronkainen.
Kolme lupaavaa Mansen juniorimyllyn kasvattia Superpesis-joukkueeseen
Manse PP on solminut kaksivuotiset sopimukset nuorien lahjakkuuksien Matias Paanasen, Joel Helimon ja Valtteri Savilahden kanssa. Vuonna 2005 syntynyt kolmikko oli voittamassa kaudella 2023 Manse PP:ssä Poikien Superpesiksen hopeamitaleja. Niin Paananen, Helimo kuin Savilahtikin on kulkenut läpi koko Manse PP:n junioripolun – harrastuksen kaikki kolme ovat aloittaneet 5-vuotiaina.
”Taisi olla syksy 2013, kun Manse PP pelasi nousukarsintoja Suomisarjasta Ykköspesikseen. Jo silloin oli Kaupissa hieno tunnelma ja pikkupojalle ensimmäisen kerran syttyi haave pelata joskus itsekin edustusjoukkueessa. Nyt ollaan sitä unelmaa taas askeleen lähempänä”, muistelee Joel Helimo.
Matias Paananen iloitsee niin ikään valinnasta Superpesis-rinkiin: ”Hienoa päästä jatkamaan kehittymistä pelaajana nyt uusissa ympyröissä. Mielenkiintoista nähdä, miten kovaa huipputasolla treenataan.”
Myös Valtteri Savilahti oli innoissaan ensimmäisissä miesten joukkueen fysiikkatreeneissä: ”Tosi hyvin meidät on otettu mukaan. Vaikuttaa kovalta porukalta ja on hienoa päästä siihen mukaan kehittymään.”
Tulevaisuuden tavoitteet kolmikolla on selvät ja yhtenevät: Superpesisdebyytti muutaman vuoden sisään.
”Nämä nuoret ovat potentiaalisia tulevaisuuden Superpesiksen kantavia voimia. He ovat ensimmäistä juniori-ikäluokkaa, joka Mansessa on menestynyt. Nyt he pääsevät mukaan Superpesisjoukkueen määrätietoiseen toimintaan ja sitä kautta lunastamaan pelipaikkaa tuleville vuosille joukkueeseen”, kannustaa Manse PP:n pelinjohtaja Jani Komulainen.
Vahvistusta valmennukseen – Altti-Jussi Ronkainen 2. pelinjohtajaksi
Manse PP ja Altti-Jussi Ronkainen ovat solmineet kaksivuotisen sopimuksen 2. pelinjohtajan tehtävästä. Edelliset kaksi kautta Ronkainen on toiminut Ykköspesistä pelaavan Puijon Pesiksen pelinjohtajana valmentaen joukkueen mm. viime kaudella runkosarjan toiseksi.
”Tämä on itselle hieno mahdollisuus päästä kehittymään osana valmennustiimiä. Manse PP on huippuorganisaatio ja täällä on mahdollisuus myös menestyä. Omat vahvuuteni ovat ulkopelin kehittämisessä, joten toivottavasti pystyn auttamaan Jania ja joukkuetta ainakin siitä näkökulmasta”, Ronkainen kertoo.
”Meillä on hieman yhteistä historiaa Janin kanssa valmennustehtävistä. Jo silloin kemiat tuntui natsaavan ja oikein hyvä fiilis on myös tästä alkavasta yhteistyöstä, sotkamolaislähtöinen Ronkainen myhäilee.
Pidempään Tampereella pesäpalloa seuranneet saattavat muistaa 26-vuotiaan Ronkaisen myös pelaajana Ykköspesisaikojen ”rakkaan” vastustajan, PuPen riveistä. A-J muistaa eritoten yhteisen viidenteen otteluun venyneen välieräsarjan syksyltä 2018.
”Sen jälkeen 2019 Manse meni menojaan. Ulospäin on koko ajan näyttänyt, että täällä panostetaan ja halutaan viedä toimintaa eteenpäin vuosi vuodelta”, Altti-Jussi muistelee.
Pelinjohtaja ja päävalmentaja Jani Komulainen iloitsee uudesta aisaparistaan: ”Altti-Jussi tuo tärkeän palasen valmennustiimiin. Hän on nouseva kyky valmentaja/pelinjohtaja -rintamalla ja nuorella miehellä on kova halu kehittyä koko ajan paremmaksi. Ronkainen on pelaajauransa jälkeen ollut useamman vuoden pelin ytimessä ykköspesiksen valmennuksessa ja pelinjohtajana, joten hän on valmis nousemaan seuraavaksi Superpesistasolle. A-J tulee ottamaan roolin toisena lajivalmentajana”, Jani Komulainen kommentoi.
Komulaisen johtamassa valmennustiimissä on mukana Ronkaisen lisäksi voimavalmentaja Jenni Puputti sekä juoksuvalmentaja Pauliina Savijoki. Lisäksi Varalan Urheiluopiston yhteistyösopimuksen myötä joukkueen käytettävissä on Varalan asiantuntijat mm. ravitsemuksen ja psyykkisen valmennuksen saralta.
Miesten joukkueen sopimustilanne 20.10.2023
Elmeri Lieto 2025 (optio 2026)
Henri Puputti 2024
Joel Helimo 2025
Juha Puhtimäki 2024
Juuso Myllyniemi 2026
Kalle-Tapio Huusko 2024
Konsta Hyötyläinen 2024
Lauri Kivinen 2024
Leevi Lehto 2024
Matias Paananen 2025
Perttu Ruuska 2024
Severi Tikkakoski 2026
Simo Vainikainen 2024
Timo Torppa 2024
Tino Heikkilä 2024
Tomi Lehtonen 2024
Topias Lilja 2024
Valtteri Savilahti 2025
Pelinjohto:
Jani Komulainen 2024 (optio 2025)
Altti-Jussi Ronkainen 2025