Laura Karjalainen on uusi kasvo Manse PP:n naisten superpesisjoukkueessa. Karjalainen(Pesiksen maailman pelaajakortti) on pelannut yhteensä kolme kautta superpesistä Kajaanin ja Vuokatin joukkueissa. Pelaajan saldo superissa on 80 ottelua, 83 tuotua juoksua ja 343 kärkilyöntiä. Lyötyjä juoksuja on 3+2.
Takana on ensimmäinen leiriviikonloppu Manse PP:ssa. Millainen viikonloppu oli ja miltä meininki Mansessa vaikuttaa?
Enpä olisi perjantaiaamuna junassa istuessani ja jännittäessäni uskonut, että näin hieno viikonloppu ja ensikohtaaminen uuden porukan kanssa odottaa minua Tampereella! Kaikki uudet ihmiset ja vähän ennestään tututkin mahdollistivat sen, että ekat hetket uuden joukkueen kanssa olivat vain ja ainoastaan positiivisia. Saa olla jo tässä vaiheessa kiitollinen, kun on päässyt osaksi näin lämminhenkistä yhteisöä!
Mitkä ovat parhaita ominaisuuksiasi pesäpalloilijana eli millaisen pelaajan Manse PP sinusta saa?
Pesäpalloilijana vaalin joukkuepelaamista ja näin ollen se on varmasti yksi suurimmista vahvuuksistani, näkyen kaikessa toiminnassani. Peleissä olen mielelläni antamassa kaikkeni joukkueen eteen, eli minut löytää varmastikin suurimmaksi osaksi aikaa heittäytymässä rähmälleen kentän pintaan liimaamaan palloja ja viimeistelemään pesäkilpoja. Voisinpa siis sanoa, että olen suht ulottuva osanen tätä joukkuetta. Olen myös kova tuulettaja.
Kerro jotain itsestäsi kentän ulkopuolelta eli mitä elämään kuuluu pesäpallon ohella?
Olen kajaanilaislähtöinen liikunnanohjaaja, jonka tämänhetkisenä työpaikkana toimii Kajaanin uimahalli. Toimin pääosin uinninvalvojana ja uimaopettajana, erityisesti lasten uimaopetus on tullut tutuksi Kaukavedestä. Töiden ohella suunnittelen parhaillaan muuttoa Tampereelle ja se tulee tapahtumaan joulukuun alussa. Toivon mukaan työllistyn mahdollisimman hyvin vastaaviin työtehtäviin, kuin Kajaanissa asustellessani. Tällä hetkellä muutto on siis mullistavin asia pesiksen ohella, jonka myötä otetaan uusi askel sekä urheilu-uralla että elämässä. Arki pesiksen ja työn ulkopuolella kuluu kirjoja lukien ja kotona rauhoittuen.
Millaisia ajatuksia tulevasta kaudesta henkilökohtaisesti ja joukkueena?
Uskon, että tämä ensimmäinen kausi Kainuun ulkopuolella tulee kehittämään minua henkilökohtaisesti äärimmäisen paljon pesäpalloilijana sekä urheilijana, mutta myös ihmisenä. Jo ensimmäinen yhteinen viikonloppu loi vahvaa uskoa ja luottamusta yhteiseen projektiimme ja uskonkin, että tästä porukasta on mihin vain myös tulevallakin kaudella!