Lihajaloste Korpela ja Nokian Panimo jatkavat Manse PP:n matkassa

Kausi 2018 lähestyy kovaa vauhtia ja se tarkoittaa, että myös seuran taustoissa tehdään kovasti töitä uuden kauden eteen. Uusien kumppaneiden lisäksi myös vanhoja, tärkeitä kumppaneita on saatu vahvistettua viime viikkojen aikana.

Iloksemme saamme julkaista ottelutapahtuman osalta kaksi tärkeää kumppania, Lihajalostamo Korpelan sekä Nokian Panimon.

”Yhteistyö näiden molempien kanssa on toiminut hyvin jo usean vuoden ajan, joten oli luonnollista jatkaa yhteistoimintaa tulevallakin kaudella”, iloitsee Manse PP Edustus ry:n toiminnanjohtaja Inga Ärnfors.

Myös yritysten puolella ollaan tyytyväisiä uusiin sopimuksiin.

”Positiivisuus, yhteisöllisyys ja oman toiminnan jatkuva kehittäminen ovat tärkeitä raaka-aineita, joista syntyy niin ’herkkuja vuosikymmenten takaa’ kuin myös hieno pesäpallotarina, jossa Korpela haluaa olla mukana omalla panoksellaan menneiden vuosien tapaan”, kommentoi Lihajalosten Korpelan kehityspäällikkö Jari Kortelainen.

Lihajalostamo Korpelan kehityspäällikkö Jari Kortelainen ja poikansa ”Aksu” olivat otteluisäntinä heittämässä avausheittoa Manse PP:n ottelussa viime kesänä.

Myös Nokian Panimolla arvostetaan yhteistyön jatkuvuutta. Miitri Jokitie Panimolta lähettää seuraavat terveiset: ”Pesäpallo, kuninkaallisten peli! Olemme olleet tukemassa Mansea (Keisareita ja Keisarinnoja) jo vuosia. Iloksemme voimme todeta, että seura tekee ihan viimeisen päälle kaiken, mitä olemme sopineet! Mahtavaa seurata, kuinka sitoutuneita ovat koko porukka talkooporukoista aina seuran johtoon asti. Suurella ilolla olen myös seurannut pelaajien ja valmentajien edesottamuksia. Lopuksi toivotan kaikille pesäpallossa mukana oleville oikein aurinkoista kesää. Nähdään pelissä!”

Näihin sanoihin on hyvä päättää juttu ja jatkaa matkaa kohti kautta 2018. Päästäksesi osaksi Manse PP:n ainutlaatuista tarinaa ja kumppaniverkostoa, ota yhteyttä toiminnanjohtaja Inga Ärnforsiin 040-7575522 / inga(ät)mansepp.fi.