Loppukirit eivät riitä

Manse PP hävisi toisen naisten superpesiksen loppuottelu Jyväskylän Kirittärille. Ottelu kulki hyvin samankaltaista juonta kuin ensimmäinen fnaaliottelu perjantaina. Ottelun ensimmäinen jakso oli jälleen Kirittärien juhlaa, mutta toisella jaksolla nähtiin taas niukka Mansen jaksovoitto. Kuten perjantainakin, ottelu ratkesi supervuorossa 1-0 Kirittärille. Kaupin stadion oli loppuunmyyty ja yleisö eli läpi ottelun kerrassaan hurmiollisesti mukana pelissä.

Ensimmäinen jakso alkoi molemmilta tunnustelevasti, mutta toisessa vuoroparissa vieraat runnoivat jakson ratkaisut. Pistetilit aukaisi Eeva Mäki-Maukola, jonka millimetrin tarkka sijoitus kolmosvahdin yli ja aivan rajan pintaan tuotti 1+1 juoksua. Tämän jälkeen Emma Körkkö onnistui yhden lyöntivuoron aikana synkentämään karnevaalitunnelmaa entisestään lyömällä kaksi yksittäistä juoksua. Kun vielä Laura Toikkanen onnistui tekemään vieraiden viidennen juoksun, oli kotijoukkueelle kasaantunut melkoinen vuori eteensä. Henna Suominen kavensi jakson lukemat 1-5:een kotiuttamalla kokoonpanoon takaisin nousseen Elina Väreen. Tämä jäi kuitenkin jakson osalta laihaksi lohduksi. Sen sijaan Kirittäret onnistui vielä kertaalleen Siri Eskolan lyönnillä ja vei näin jakson lukemin 1-6.

Toiselle jaksolle Manse pystyi jälleen kaivamaan ripauksen huolellisuutta ja taistelutahtoa lisää, mikä tuotti jo perjantaina Jyväskylässä jaksovoiton ja näytti toimivan taas. Jakson avausjuoksusta vastasi Jutta Myllyniemi, mutta Manse tuli perästä tahdolla ja armottomalla puristuksella. Ensin Sara-Ella Kemppainen tasoitti pelin 1-1:een ja seuraavalla lyöntivuorolla Anna Ala-Kauhaluoma vei kotijoukkueen johtoon 2-1. Siri Eskolan toimesta Kirittäret pystyi vielä kertaalleen kampeamaan itsensä mukaan jaksoon tasoittamalla pelin. Jaksotasurihan olisi Kirittärille riittänyt otteluvoitoon, mutta kapteeni Emma Sallinen oli kuitenkin asiasta toista mieltä. Loistava lyönti keskitakaseen vei Mansen jälleen johtoon 3-2. Tämän jälkee kapteenin johdolla Mansen ulkokenttä esitti melkoisia suorituksia pitääkseen vieraat juoksuitta. Näin Keisarinnat siinä myös onnistuivat ja edessä häämötti perjantaina tapaan supervuoro.

Supervuoroon Kirittäret lähti jälleen ulkoa, voitettuaan ottelun alun hutunkeiton. Mansen hyökkäys supervuorossa jäi tällä kertaa ohueksi, eikä kotiutustilannetta onnistuttu rakentamaan. Kirittäret oli jälleen pisteessä, jossa yhden juoksun tekeminen toisi vieraille otteluvoiton finaalisarjassa. Ulkovuoro lähti Mansen kannalta hienosti käyntiin, kun kärkietenijä Ella Korpela saatiin jo kuriin. Tämän jälkeen Jyväskylä onnistui kuitenkin etenijäjokereidensa ja ykköskärjen naisten varassa rakentamaan palottoman ajolähdön. Emma Körkön kotiutusyrityksen Manse PP onnistui vielä torjumaan, mutta Siri Eskolan illan kolmas, oli vastustamaton lyönti. Näin ollen supervuoro päättyi jälleen yhden juoksun voittoon, Jyväskyläläisten eduksi.

Ottelusarja on nyt siis 2-0 Kirittärille ja katkolla jo heti huomenna ottelusarjan kolmannessa ottelussa Jyväskylän Hippoksella. Mansen pitäisi siis voittaa Kirittäret kolme kertaa putkeen. Tätä lähdetään kuitenkin hakemaan jakso ja ottelu kerrallaan.

Pelinjohtaja Markus Wirzenius oli jälleen tyytyväinen, että tasoa saatiin toiselle jaksolle nostettua, mutta harmitteli tietenkin ensimmäisen jakson kulkua ja tappiota.

”Jostain pitää kaivaa ekan jakson vire, että ollut nyt kaksi peliä hukassa. Toisiin jaksoihin ollaan pystytty esittään sitä ulkopeliä, mikä on ollut läpi kauden meidän vahvuus. Sillon pystytään lyömään ne tarvittavat pinnat jaksovoittoon, mutta ei pystytä voittamaan näitä pelejä. Se pitää vaan jostain huomikseksi kaivaa.