Malisen maila puhuu taas Mansen puolesta

Kaupin ämyreistä ilmoille pamahtava AC/DC:n Thunderstruck kylvää vierasjoukkueiden ulkokentissä kauhua myös tulevana kesänä. Se tarkoittaa perinteisesti Tommi ”Ukkosenjumala” Malisen lyöntivuoroa.

Kotiuttajajokeri on tehnyt Manse PP:n kanssa sopimuksen kaudesta 2017.

Alunperin Malisen ja Keisarien teiden piti erota ”Token” tehtyä sopimuksen superpesikseen Kiteen Palloon. Tilanne kuitenkin muuttui, kun KiPan kanssa tehty sopimus purettiin lopulta pelaajan ja seuran välillä yhteisymmärryksessä (KiPan uutinen aiheesta). Näin ollen Malinen oli hetken ilman joukkuetta.

”Kun Kiteen sopimus purkautui, itselleni luontaisin ratkaisu oli tämä. Toisaalta tiedossa oli, että joukkueessa oli jo pelaajia samaan rooliin. Asiaa hauduteltiin puolin ja toisin, mutta nyt kun olen ollut jo kuukauden verran harjoittelemassa Mansen mukana, niin tässä on tuntunut, että haluan takaisin tuohon hommaan mukaan”, Malinen kertoo.

Viime kesänä Malinen oli ykköspesiksen runkosarjassa kotiuttajatilaston nelonen iskettyään 21 ottelussa 48 (1+47) tikkiä. Tulevan kauden onnistumisten ei pitäisi jäädä ainakaan valmistautumisesta kiinni.

”Tämä on ollut tähän mennessä paras harjoituskauteni ainakin aikuisiällä. Toivotaan, että se tuottaa tulostakin. Kun harjoittelin Kiteen kanssa muutaman kuukauden, sinä aikana näin, kuinka superpesisjoukkue harjoittelee, ja sain siitä itse vain lisää motivaatiota”, Malinen kertoo.

Hän kiittelee kummiyrityksensä Liikuntakeskus HEI:n tarjoamia harjoittelumahdollisuuksia sekä hierontapalveluja, joiden myötä paikat ovat ”paremmassa kunnossa kuin pitkään aikaan”.

Manse PP Edustus ry:n puheenjohtaja  Juha ”Upi” Antikaisen mukaan seura ei enää aktiivisesti etsinyt uutta pelaajaa, mutta kun eteen tuli mahdollisuus saada Malinen riveihin, siihen tartuttiin.

”Tommi on seuran ikonipelaaja, joten siinä mielessä on loogista, että hän pelaa meillä. Meillä on olemassa  molemminpuolinen kunnioitus”, Antikainen perustelee.

Uuden sopimuksen myötä Manse PP:lla on kasassa lyöjäjokeriosastolle erittäin kova kaarti.

”Tätä kautta me saadaan kannustettua meidän nuoria, tulevia lyöjäkuninkaita entistä parempiin suorituksiin. Petteri (Kortelainen) ja Juho (Ammesmäki) ottavat toivottavasti haasteen vastaan ja kehittyvät Ukkosenjumalan rinnalla entistäkin paremmiksi.”

”Tämä antaa enemmän palasia myös pelinjohtaja Kulmalalle, miten rakentaa kokoonpanon. Pitääkö tässä alkaa jo tilata lautatavaraa ja rakentaa vahvempaa vaihtopenkkiä, jos siellä onkin jossain ottelussa vaikka kolme lyöjäjokeria?”, Upi heittää pilke silmäkulmassa.