Manse PP Edustus Ry:lle uusia vahvistuksia – Elli Iso-Tuisku operatiiviseksi johtajaksi, Matti Kailanto myynti- ja kehityspäälliköksi

Manse PP Edustus Ry on vahvistanut organisaatiotaan kahdella uudella rekrytoinnilla. Elli Iso-Tuisku on valittu seuran operatiiviseksi johtajaksi ja Matti Kailanto myynti- ja kehityspäälliköksi. Rekrytointiprosessissa hyödynnettiin ulkopuolista asiantuntija-apua, ja seura luottaa uusien nimitysten tuovan mukanaan runsaasti energiaa, osaamista ja intohimoa kehittää seuraa edelleen.

– Helmihunter Oy ja Kati Kulin hoitivat ammattitaidolla rekrytointiprosessin loppuvaiheille saakka ja ehdottivat viittä sopivinta kandidaattia lähes 30 hakijan joukosta. Haastattelujen jälkeen hallitus teki päätöksensä. Ellistä ja Matista saamme Manseen energiaa, osaamista ja positiivista tekemisen meininkiä, kertoo seuran puheenjohtaja Matti Helimo.

Matti Kailanto aloitti tehtävässään jo 5. toukokuuta, ja Elli Iso-Tuisku astuu virallisesti operatiivisen johtajan rooliin 12. toukokuuta. Molemmilla on vahva tausta urheilun parista: Kailanto on toiminut aiemmin muun muassa Liigassa jääkiekon puolella, ja Iso-Tuisku puolestaan päätti juuri oman urheilu-uransa upealla saavutuksella voittaen bikini fitneksen Euroopan mestaruuden viime perjantaina.

Manse PP:n tavoitteena on olla Suomen paras pesäpalloseura, ja se vaatii jatkuvaa kehittämistä. Kuluvan Superpesis-kauden aikana seura päivittää strategiansa ja uudistaa vuonna 2020 laaditun viisivuotissuunnitelmansa.

Nykyinen toiminnanjohtaja Tero Rantalainen jatkaa työskentelyä toukokuun loppuun saakka rinnakkain uusien työntekijöiden kanssa, jotta tehtävien vaihto sujuu mahdollisimman saumattomasti. Seura kiittää lämpimästi Rantalaisen panosta Manse PP:n hyväksi ja toivottaa hänelle kaikkea hyvää jatkoon.

Myyntipäällikkö Eero Katajamäki jatkaa normaalisti tehtävässään ja muodostaa uuden työryhmän kanssa Mansen organisaation kaupallisen kivijalan.

Ellin, Matin ja Eeron yhteystiedot löytyvät Mansen kotisivuilta. Tervetuloa tapaamaan heitä Kauppiin!

Lisätiedot:
Matti Helimo, Manse PP Edustus Ry:n puheenjohtaja
040 5138625