Manse PP ryösti kotiedun Porista

Manse PP:n ja Porin Pesäkarhujen välinen välieräsarja käynnistyi perjantaina Porissa. Ottelu oli tapahtumiensa valossa juuri sellainen, kuin monet olivat odotelleet – tasaista ja vähäjuoksuista vääntöä. Manse PP kuitenkin osoitti hieman enemmän sitkeyttä ja vei toisen jakson loppukirillä ottelun nimiinsä 0-1 (2-2, 1-2)!

Ensimmäinen jakso sai kotijoukkueen kannalta lennokkaan lähdön, kun ykköstilanteeseen suunnitellut hämäykset purivat ja Porin lukkarin, Minttu Vettenrannan onnistuikin ottaa kaksi kertaa kärpänen ykköspesältä. Pori menikin omalla tasoittavalla lyöntivuorollaan ottelussa 1-0 johtoon, mutta Manse kesti rynnistyksen ja lisää juoksuja Pori ei alkuun saanut. Manse sai tästä kaivattua energiaa ja tuli heti toisessa vuorossa rinnalle ja ohi. Kapteeni Emma Sallinen toi ensin Mansen tasoihin ja vuoron lopuksi nuori Aurora Frantsila löi pallon kolmosjatkeelle vieden vieraat 1-2 johtoon. Emilia Linna onnistui tasoittamaan jakson vielä neljännen vuoron tasoittavalla.

Toinen jakso olikin Mansen näytöstä alusta loppuun, vaikka tulostaulun lukemat tiukoilta läpi jakson näyttivätkin. Manse vei toisen jakson kolmostilanteet 8-2. Jakson avausjuoksusta vastasi Henna Peltokangas, joka toisen vuoroparin tasoittavalla löi pystymailalyönnillä läpi ja kiersi kunnarin tyhjään kenttään. Pori sai pinnatilinsä auki hetkeä myöhemmin, kun Susanna Puisto onnistui illan toisellaan tasoittamaan pelin 1-1:een. Mansen ulkopeli oli kuitenkin rautaa ja Pori ei saanut enää kolmannessa tai neljännessä vuorossa aikaan enempää juoksuja. Manse teki viimeiseen sisävuoroon vaihtoja ja lähti metsästämään yhtä juoksua ykköskärjen voimin. Hyökkäys tuotti tällä kertaa tulosta ja Henna Suomisen puolittainen läpilyönti saatteli Anna Ala-Kauhaluoman kakkospesältä kotiin saakka. Näin vieraiden juhlat olivat valmiina alkamaan.

”Ensimmäisessä jaksossa Pori pääsi vähän yllättämään, muun muassa kuviomuutoksilla. Olihan niistä puhuttu, mutta on eri asia nähdä ne paperilla kuin käytännössä. Olen todella tyytyväinen siihen, miten joukkue kesti nämä ja pidettiin päämme koko ottelun ajan”, analysoi Mansen pelinjohtaja Markus Wirzenius.

https://www.instagram.com/tv/CEuQ87QCY3n/

Ottelusarja jatkuu sunnuntaina Kaupissa. Ottelu alkaa klo 16 ja väkeä on varmasti tulossa paljon paikalle. Tule kokemaan Kaupin karnevaalit ja kannustamaan Manse PP akseleen lähemmäs finaaleita!