Manse toivottaa uudet huippupelaajat tervetulleeksi!

Manse PP järjesti torstaina 29.9. yhdessä Aamulehden kanssa tiedotustilaisuuden koskien tulevan Superpesis-kauden joukkueitaan. Päättyneellä kaudella molemmat joukkueet saavuttivat sarjojensa hopeamitalit. Tulevana kesänä näitä mitaleita lähdetään luonnollisesti kirkastamaan ja siitä merkkinä on useiden huippupelaajien saapuminen pesäpallopääkaupunkiin.

Konsta Hyötyläinen hyppää isoihin saappaisiin

27-vuotias Juvan Nuorisopesiksen kasvatti Konsta Hyötyläinen saapuu Imatran Pallo-Veikoista vahvistamaan Mansea. Ulkona Hyötyläinen on pelannut etulukijan paikkaa vaihtotilanteissa ja sisällä hän on saranapelaajan roolissa omimmillaan. Hyötyläisen sopimus on kaksivuotinen ja kattaa siis kesät 2023-2024. Kesällä 2022 Hyötyläinen keräsi tehot 1+9/8 ja saldoksi kirjattiin 70 kappaletta. Hyötyläinen on voittanut urallaan SM-hopeaa vuonna 2018.

Leevi Lehto jatkaa Mansen matkassa, Tino Heikkilä nousee junioreista edustukseen

Kolmannen kauden Mansessa pelannut Leevi Lehto vakuutti ulkopelissä ja murtautui lopulta vakituisesti ulkopeliyhdeksikköön. 24-vuotias Lehto on Riihimäen Pallonlyöjien kasvatti. Kesällä 2022 Lehto pelasi 17 peliä, joissa kertyi tehot 5 lyötyä ja 6 tuotua juoksua.

Manse PP:n junioreissa pelaava Tino Heikkilä nousee kaksivuotisella sopimuksella mukaan myös Keisareiden riveihin. Nuoreksi pelaajaksi Heikkilällä on erinomaiset lajitaidot, josta odotetaan tulevina vuosina huippupelaajaa Superpesis-tasolle.

Miesten joukkueen sopimustilanne 29.9.2022

Konsta Hyötyläinen (2024)
Leevi Lehto (2023)
Tino Heikkilä (2024)
Henri Puputti (2023 +optio 2024)
Juha Puhtimäki (2024)
Juuso Myllyniemi (2023)
Lauri Kivinen (2024)
Severi Tikkakoski (2023)
Simo Vainikainen (2023)
Perttu Ruuska (2024)
Timo Torppa (2024)
Tomi Lehtonen (2024)
Topias Lilja (2024)

Mansen naiset vahvistuvat huippupelaajilla ja huippulupauksilla

Mansen naisten joukkueessa liikehdintää tapahtuu hieman enemmän. Uransa lopettaneita, (tai sen jatkoa pohtivia pelaajia) sekä muualle siirtyviä pelaajia on poikkeullisen paljon. Naisten tilanne ei kuitenkaan ole menossa huonompaan suuntaan, sillä ensi kaudeksi Manseen siirtyy useampi valmis huippupelaaja tai todellinen huippulupaus.

23-vuotias Kempeleen Kirin kasvatti Ella Korpela liittyy Manseen kahden vuoden sopimuksen. Korpela on pelannut viimeiset 5 kautta Kirittärissä voittaen 4 kultamitalia ja 1 hopean. Etenijänä ja kopparina pelaava Korpela tuo Manseen jälleen kerran hurjan määrän nopeutta.

Senni Sallisen väistyessä lukkarin tontilta, on paikkaajaksi saapumassa 25-vuotias Rauman Feran kasvatti Venla Tanhua, joka nousi kuluneella kaudella pesisyleisön tietoisuuteen loistavalla lukkaroinnilla sarjanousija Vaasan Mailattarien riveissä. Tanhua valittiinkin kesäkuun kuukauden lukkariksi ja Itä-Länteen.

Nuorista pelaajista Manse saa kivijalkaa kohti tulevaisuutta. Porin Pesäkarhuista siirtyvä Kiira Kautto tuo Mansen rosteriin nopeutta ja Tahko-kasvatti Siiri Laine lyöntivoimaa. 17-vuotias Kautto pääsi kuluneena kesänä pelaamaan 19 ottelua naisten Superpesiksessä, tuoden 22 juoksua. Laine keräsi tyttöjen Superpesiksessä 15 ottelussa tehot 2+27/16, naisten superissa otteluita kertyi vain 2, joissa syntyi 0+3/1 ja pudotuspeleissä kolmessa ottelussa 1+2/2. Molempien sopimus on kaksivuotinen. Siirin ja Kiiran lisäksi Manse on tehnyt 1+1-vuotisen sopimuksen lukkari Maija Vastamäen kanssa.

 

Naisten joukkueen sopimustilanne 29.9.22
Anna Ala-Kauhaluoma 2023
Siri Eskola 2024
Virpi Hukka 2023
Kiira Kautto 2024
Ella Korpela 2024
Siiri Laine 2024
Lina Olenius 2024
Sylvi Pellonperä 2023
Saaga-Angelia Raudasoja 2023
Venla Tanhua 2023 (+2024)
Maija Vastamäki 2023 (+2024)

Antti Vihtkari 2023 (+2025)