Manse PP on solminut vuoden jatkosopimukset Kirsi Ala-Lipastin, Sara-Ella Kemppaisen, Henna Peltokankaan ja Emma Sallisen kanssa.
Manse PP:n naisten joukkueen runko pysyy pääsääntöisesti kasassa ja pelinjohtaja Markus Wirzenius oli nelikon sopimuksiin silminnähden tyytyväinen.
”Tosi hienoa, että näin moni pelaaja jatkaa kuluneelta kaudelta. Pystytään jatkamaan pelin kehittämistä kuluneen kauden pohjalta. Vuosi sitten itselle kaikki olivat uusia pelaajia ja paljon oli opeteltavaa. Yhteinen sävel parani kauden mittaa jatkuvasti pelin sisällä ja tulevalle kaudelle lähdetään paljon valmiimmasta tilanteesta nyt kun on tuttuja pelaajia paljon. On ollut mahtavaa tutustua näihin pelaajiin ja persooniin, peli-minän takana. Uskon, että jokaisella sopimuksen tehneellä on uran paras kausi vielä pelaamatta ja sitä lähdetään hakemaan.”
Myös konkaripelaaja Henna Peltokangas myönsi, että harmillinen tappio finaalissa ja hopeamitalit kaulassa jättivät nälkää ensi kauteen.
”Heti kauden loputtua huomasin, että kipinää ja nälkää on edelleen. Lisäksi oon erittäin surkea häviäjä. Suuri syy jatkamiselle oli myös se, että tulevalla kaudella olen kokonaan tamperelainen ja pystyn harjoittelemaan yhdessä joukkueen kanssa 4 vuoden reissupelaamisen jälkeen. Matkustamista en enää olisi jaksanut. Mansessa oon viihtynyt aina erittäin hyvin. Meillä on tiivis yhteisö ja se on melkeinpä kuin toinen perhe.”
Mansen naisten sopimustilanne (2.10.2020)
Anna Ala-Kauhaluoma 2021
Kirsi Ala-Lipasti 2021
Aurora Frantsila 2021
Anna Hemmilä 2021
Virpi Hukka 2021
Sara-Ella Kemppainen 2021
Ida Lähde 2021
Lina Olenius 2022
Sylvi Pellonperä 2021
Henna Peltokangas 2021
Ella Reiman 2022
Emma Sallinen 2021
Senni Sallinen 2021
Markus Wirzenius 2021