Nuori lyöjäjokeri ei tunne paineita

Juho Ammesmäki siirtyi tulevaksi kesäksi Manse PP:n paitaan kasvattaseurastaan Vimpelistä. Kotiuttajajokerilta odotetaan aina tehoja, mutta parikymppinen pelimies ei tilannetta pelkää, vaan odottaa uutta sarjakautta ehkä enemmän kuin koskaan.

Kun Vimpelin talvitreeneissä joku pelikaveri heitti Juho Ammesmäen korviin huhun, että Tampereella voisi olla kiinnostusta nuoren lyöjäjokerin palveluksille, hän ei sitä uskonut. Ammesmäki leimasi puheet hevosmiesten tietotoimiston jutuiksi.

Lopulta hänen oli kuitenkin uskottava. Tammikuussa Ammesmäeltä kysyttiin, kiinnostaisiko siirto Manse PP:n pelipaitaan – ja sehän kiinnosti.

Niin siinä sitten kävi, että käytännössä koko uransa Vedossa pelanneelle vimpeliläiskasvatille sorvattiin seurasiirto Manse PP:n riveihin. Pestiin kuuluu, että Ammesmäki pelaa kaksoisedustuksella Vimpelissä A-poikien superpesistä sekä mahdollisesti tarpeen mukaan myös miesten suomensarjaa.

20-vuotias pelimies asuu yhä Vimpelissä, mutta matkustaminen Tampereelle on tullut tutuksi jo talvikaudella, ja tietysti vain kiihtyy pelikauden alkaessa.

”Sisko asuu täällä kihlattunsa kanssa, siellähän olen ollut talvella aika useasti yötä”, Ammesmäki kertoo.

Siskon majoituspalvelulle on luvassa helpotusta kesäksi, kun tarjolla on myös kämppä, jonka Manse on järjestänyt matkapelaajien käyttöön.

Ammesmäki on jo ehtinyt kotiutumaan uuteen joukkueeseen, vaikka rooli kentän ulkopuolella ehkä vähän poikkeaakin totutusta.

”Heti kun tulin tänne, hyvin otettiin vastaan ja on ollut mukavaa. Itse olen tottunut omassa juniorijoukkueessa pitämään ääntä, mutta täällä on sitten toiset, jotka pitävät enemmän ääntä. Mutta kyllä minä olen täältä oman paikkani jo löytänyt.”

"Tykkään tuulettaa ja huutaa kentällä, ja ehkä hieman mennä vastustajankin pään sisään”, Juho Ammesmäki kertoo. Kuva: Rami Myllymaa
”Tykkään tuulettaa ja huutaa kentällä, ja ehkä hieman mennä vastustajankin pään sisään”, Juho Ammesmäki kertoo. Kuva: Rami Myllymaa

 

Jokerirooli löytyi C-poikana

Ykköspesis tarjoaa kokonaisuutena kiinnostavan haasteen sekä Ammenmäelle itselleen että koko joukkueelle. Porkkanana runkosarjan voittajalle on tarjolla suora superpesisnousu, jota kohti kurkottaa tietysti moni joukkue. Nousukarsintaankin riittää paikkoja vielä kahdelle ykkösen joukkueelle.

”Mielenkiintoinen kausi on varmasti tulossa, ykköspesiksessä voi tapahtua ihan mitä vaan. Kyllä siellä on kova taistelu tulossa runkosarjan voitosta monen joukkueen kesken. Meillä Mansessakin on mahdollisuudet siihen. Joukkue on hyvä ja lyöntivoimaa löytyy, muuta ei tarvitakaan.”

Sitä mainostettua lyöntivoimaa ryhmään tuo myös Ammesmäki. Tarjolla on isot saappaat, kun viime kesän tehotykki Ville Kero lähti kokeilemaan siipiään Hyvinkäälle. Toisena Keisarien lyöjäjokerina jatkaa jo Kaupin kotiyleisölle hyvin tuttu Tommi Malinen.

Vaikka tiukoissa paikoissa juoksuja odottaessa kaikkien katseet kääntyvät aina erityisesti kotiuttajajokerien puoleen, kypärä ei purista sen kummemmin Ammesmäen päätä.

”En ole ikinä oikeastaan ottanut sitä sellaisena paineena. Tiedän kyllä, että niitä juoksuja pitää tulla ja toisaalta jokaisella on joskus vähän huonojakin päiviä. En minä ota sitä paineena, vaan minusta on mukava pelata tuossa jokeripaidassa ja olen löytänyt paikkani siitä”, nuori mies muotoilee.

Salmiakkipaita jäi pysyvämmin hänen päälleen C-poikaikäisenä, kun hän sai jokerina pelipaikan Vimpelin B-poikien joukkueesta.

”Sillä kaudella huomattiin, että rupeaa sen verran hyvin käymään keppiin, että minusta on enemmän hyötyä jokeripaidassa kuin ulkokentällä. Siitä se on oikeastaan jäänyt”, Ammesmäki kertoo.

Ja hyvinhän se on keppiin käynyt. Kaudella 2014 Ammesmäki voitti poikien superpesiksen lyöjäkuninkuuden, kun hän takoi runkosarjassa 12 ottelussa 44 juoksua (6+38). Sen päälle hän vei nimiinsä myös pudotuspelien lyöjätilaston kotiutettuaan 22 kertaa yhdeksässä ottelussa. Viime kesänä poikien superissa saldo oli 24 juoksua 10 ottelussa.

Suomensarjan peleissä Ammesmäki on pelannut viime kaudellakin myös ulkokentällä.

”Kyllä minä vielä ehkä joskus haluaisin pelata räpylä kädessä vielä kovemmissakin sarjoissa. Se vaatii kyllä aika lailla töitä”, hän myöntää.

Juniorina Ammesmäki pelasi lukkarina, mutta sittemmin hän on käynyt räpylä kädessä kolmos- ja kakkosvahtien paikoilla.

Pesis nielee leijonanosan Ammesmäen ajasta, mutta "välillä pitää tyttöystävääkin tavata”. Kuva: Rami Myllymaa
Pesis nielee leijonanosan Ammesmäen ajasta, mutta ”välillä pitää tyttöystävääkin tavata”. Kuva: Rami Myllymaa

 

Hyvää oppia huipulta

Manse PP:ssä Ammesmäelle on tarjolla hyvätasoisia miesten otteluita, joita nuori mies tarvitsee nyt kehittyäkseen ja kasvaakseen korkoa tulevaisuutta ajatellen.

Huippujoukkue Vedon rosteri on niin kivikova, että sinne murtautuminen ei ole ihan helppoa. Ammesmäki pääsi tekemään debyytin miesten superpesiksessä viime kesänä, kun hän pääsi yhdessä ottelussa mukaan Vimpelin kokoonpanoon. Ykköspesiksen pelejä hän on saanut tililleen farmiyhteistyön kautta Ylivieskassa, mutta niitä on kertynyt toistaiseksi melko vähän.

Toki jo Vimpelin superpesisjoukkueessa harjoitteleminen on ollut Ammesmäelle kehittävää. Vedossa jokaikisellä treenikerralla rinnalla on ollut tarjolla kirittäjiä aivan absoluuttiselta pesishuipulta.

”Se oli hienoa, että pääsin mukaan siihen rinkiin ja kovaan rääkkiin. Siellä on niin kovia nimiä, että neuvoja tulee kyllä joka asiasta. Se on ollut iso plussa meikäläiselle, että on saanut noin kovilta pelimiehiltä vinkkejä”, Ammesmäki järkeilee.

”Se on varmaan vaikuttanutkin intoon ja huumaan tähän pesäpalloon, kun on päässyt Vimpelissä edustuksen kanssa treenaamaan ja pääsi sen yhden pelin pelaamaankin. Kyllä se nostaa halua treenata vielä kovempaa, kun tietää, että sinne voi vielä joku päivä päästä.”

Niin, ei liene mikään salaisuus, että Ammesmäen tavoitteena tulevaisuudessa siintää vankasti miesten superpesis. Eikä hän peittele sitäkään, että sitä sarjaa olisi hieno pelata nimenomaan Vimpelin pelipaidassa.

”Tottakai, se on kotipaikkakunta ja perinteikäs seura, jossa olisi mahtava vielä pelata.”

”Kunhan nyt tässä ensin Manse nostetaan sinne superiin”, hän naurahtaa päälle – ehkä lievästi haastattelijan johdattelemana. Nyt ajatus onkin tiukasti alkavassa pelikaudessa ja Keisarien menestyksessä.

”En ole oikeastaan ikinä odottanut näin paljon kesää, että pääsisi pelaamaan. Ehkä se johtuu siitä, että on ihan uusi joukkue ja sarja, joissa pelaa. Odotan kyllä kovasti, että päästään hakkaamaan palloa.”

Onneksi Juhon odotus on ohi aivan kohta, kun ykköspesis alkaa ja kentillä ruvetaan taistelemaan tärkeistä sarjapisteistä. Sitten nähdään, millaista jälkeä rento pohjalainen saa aikaan, kun hänet päästetään irti Manse PP:n pelipaidassa.