Kuka olet ja minkälainen on taustasi pesäpallossa?
Olen Rautiaisen Paula ja asun perheeni eli kolmen hurmaavan miehen (Timo, Onni 5v, Pyry 2v) kanssa Jyväskylässä. Olen 37-vuotias, koulutukseltani KTM, työskennellyt yritysmaailmassa, mutta tällä hetkellä olen vielä kotona lasten kanssa. Tarkoituksena on palata työelämään ensi syksynä kuuden kotona lasten kanssa vietetyn vuoden jälkeen.
Itse olen myös pelannut pääsarjatasolla pesäpalloa, tosin oman kilpaurani päättymisestä on jo kulunut kymmenen vuotta. Urani viimeiset 8 vuotta edustin Jyväskylän Kirittäriä, jossa oma urani päättyi hattutemppuun eli kolmen mestaruuden voittoputkeen. Kotoisin olen Pohjanmaalta, kasvattajaseurani on Ilmajoen Kisailijat, suurimman osan juniorivuosista edustin kuitenkin SMJ:tä ja naisten superin ensimmäiset pelit pelasin 16-vuotiaana Lapuan Virkiässä. Kaiken kaikkiaan palkintokaapistani löytyy 4 kultaa ja 4 hopeaa. Urallani pelasin 9 Itä-Länttä ja henkilökohtaisia titteleitäkin meriittilistalta löytyy muutamia…
Mikä on tarkalleen roolisi Manse PP:n joukkueessa?
Olen osa valmennustiimiä, jossa minun tehtäväni on auttaa pelaajia kasvamaan ja kehittymään omaan mieleen, pelaajuuteen ja ihmisyyteen liittyvissä asioissa. Käytännössähän kyse on psyykkisestä valmentamisesta, mutta koska on ole koulutukseltani psykologia, en uskalla suoraan käyttää tuota titteliä. Teen töitä sekä henkilökohtaisesti yksilöiden että myös koko joukkueen kanssa. Mansessa psyykkinen valmennus nähdään ihan samanlaisena kuin laji- tai fyysinen valmennuskin, ja käytännössä se tarkoittaa näiden asioiden äärellä myös päivittäistä treenaamista ja tekemistä. Psyykkinen valmennus ei ole siis irrallinen asia, vaan tärkeä osa kokonaisvaltaista valmennusta ja urheilijan jokapäiväistä elämää.
Miksi lähdit mukaan Manse PP:n toimintaan?
Rehellisesti sanottuna, elämän kuljettamana ja täysin vahingossa! Aloitin viime toukokuussa puolitoista vuotta kestävän Ratkaisukeskeinen coach -koulutuksen, joka pitää sisällään paljon harjoittelua. Koulutus järjestetään Helsingissä, mutta me muualta tulleet opiskelijat teemme ryhmäharjoituksemme täällä Tampereellä. Tämän vuoksi soittelin viime kesäkuussa Kolehmaisen Miralle, jonka tunsin ennestään jo hänen Kirittäret-vuosiltaan, että onnistuisiko hänen hommata meille muutamaa asiakasta. No, Mira sitten sanoi, että onnistuuhan tuo, mutta voisit tulla kyllä tekemään jotain jo vaikka nyt meidän joukkueen kanssa. No, siitä meni noin reilu viikko, kun huomasin tekeväni Manselle töitä. Ajatukset, arvot ja tavoitteet osuivat yksiin Upin ja Jarkon kanssa, jonka jälkeen olinkin sitten syksyä kohdin enenemissä määrin joukkueen matkassa mukana! Viime syksyn jälkeen tuntui kaikista osapuolista luontevalta, että yhteistyötä jatkettaisiin ja siitä tehtäisiin jo heti kauden alusta saakka laajempaa ja systemaattisempaa. Vaikka itseltäni löytyy myös pesistausta, tärkein motiivini on kuitenkin oma ammatillinen kasvu. Se, että saan olla osa ammattitaitoista valmennustiimiä ja tehdä noin vuoden verran intensiivisesti joukkueen kanssa töitä, antaa minulle uskomattoman mahdollisuuden harjoitella taitojani käytännössä ja uskonkin, että tästä kaikesta on suuri apu myös itselleni tulevaisuudessa työelämän puolella.
Onko sinulla jotain odotuksia/toiveita kaudesta 2017–2018?
Itse toivon, että omalta osaltani pystyisin auttamaan pelaajia ottamaan uusia askeleita heidän omilla pelaajaurillaan kohti sitä omaa huippuaan. Mutta en koe, että kyse on kuitenkaan vain pesäpallosta ja tuloksista. Olen hyvin onnellinen, jos voin olla tukemassa pelaajien ihmisenä kasvua myös kentän ulkopuolella. Koska kaikki vaikuttaa kaikkeen, ja pelaaja on kentällä aina kokonaisena ihmisenä, kaikki kasvu on hienoa ja tunnen kiitollisuutta sekä nöyryyttä sitä asiaa kohtaan, että saan olla apuna ja matkassa mukana. Toivon siis näkeväni ensi kesänä kentällä ja sen ulkopuolella henkisesti vahvan ja samaan aikaan hyvinvoivan ja onnellisen joukkueen. Entisenä kilpaurheilijana muistan hyvin sen työnteon, kunnianhimon ja välillä myös armottomuuden määrän. Tässä hetkessä näen myös sen suuren tarpeen sydämen lämmölle, jonka turvasta on hyvä ponnistaa kohti omia urheilijana ja ihmisenä asettamiaan tavoitteita ja unelmia. Ne eivät millään tavoin poissulje toisiaan, vaan päinvastoin mahdollistavat uudenlaisen tavan harjoitella ja pelata. Luulenkin, että Kaupin kenttä tulee ensi kesänä vilisemään paljon vapautuneita pelureita, jotka pystyvät parhaimmillaan tekemään pesäpallon pelaamisesta suoranaista taidetta!