Ottelumuutos: Manse – Lohi lauantaina 19.2. Pirkkahallissa

Alunperin lauantaille 19.2. suunniteltu Miesten Halli-SM-ottelu Kankaanpään Maila vs. Manse PP on jouduttu perumaan vastustajan useiden koronatartuntojen vuoksi.

Lauantaina Pirkkahallissa kuitenkin pelataan. Manse PP:n vastustajaksi harjoitusotteluun saapuu Ykköspesiksen viime kesän yllättäjä Jyväskylän Lohi.

Manse PP:lle luovutusvoitto ensimmäisestä Halli-SM -ottelusta

Mansen ja KaMan välinen Halli-SM-ottelu oli tarkoitus pelata Pirkkahallissa tulevana lauantaina. Jo aiemmin määriteltyjen Halli-SM-kilpailusääntöjen mukaisesti ottelu perutaan ja tuomitaan näin ollen vastustajan luovutusvoitoksi 0-2 (0-1, 0-1), jos joukkueella ei ole käytettävissään riittävästi pelaajia ottelun pelaamiseksi terveysturvallisuuteen liittyvistä syistä. Joukkueiden muut ottelut pysyvät otteluohjelmassa normaalisti.

Näin ollen ennen alkulohkon viimeistä ottelua Manse PP ja lohkon kolmas joukkue Hyvinkään Tahko ovat tasapisteissä ja lohkon voittaja ratkaistaan lauantaina 5.3.2022 klo 17 joukkueiden keskinäisessä kohtaamisessa. Ottelu pelataan niin ikään Pirkkahallissa.

Ainoastaan voittaja etenee lopputurnaukseen, joka pelataan Imatralla 12.-13.3.