Manse PP:n ja Jyväskyläläisen Kirittärien välinen finaalisarja polkaistiin vihdoin käyntiin Jyväskylässä. Jo kertaalleen myrskytuulen takia siirretty ottelu päästiin perjantaina pelaamaan huomattavasti paremmissa olosuhteissa.
Manse PP sai otteluun karmaisevan alun, kun loistokautta pelaava Virpi Hukka loukkaantui kotitaipaleella. Tämä sekoitti vieraiden peliä avausjaksolla. Pientä valonpilkahdusta avausvuoroparissa loi kuitenkin Henna Suominen, joka vei vieraat jakson alkuun 0-1 johtoon. Kirittäret kuitenkin pystyi vastaamaan Mansen alkuun hyvin. Saattoipa Hukan loukkantuminen ja uuden kopparin pelaaminen hieman Mansen ulkopelipakkaa sekoittaakin. Kotijoukkue alkoi takomaan juoksuja hurjaa tahtia. Ensimmäiselle ja toisella syntyi kolme vuoropariin ja kolmanteen vielä yksi. Jakso päättyi kotijoukkueen hurjiin 7-1 lukemiin.
Toiselle jaksolle kopista saapui rivinsä kasannut Manse. Heti jakson alusta asti huomasi, että Manse ei ollut heittänyt pyyhettä kehään tähtipelaajansa loukkaantumisen ja avausjakson tyrmäyksen jälkeen. Kirittäret meni Mansen taisteluilmeestä huolimatta 1-0 johtoon Siri Eskolan lyönnillä. Mansen tasoitus tulee vaihtotilanteessa harhaheitolla. Ykköseltä kakkoselle etenemässä ollut Henna Peltokangas suorittaa harhaheiton aikana hurjan taistelun ja tuo tasoitusjuoksun. Heti perään Manse saa palottoman tilanteen rakennettua ja nuori Anna Ala-Kauhaluoma rankaisee komealla lyönnillä ykkösrajaan. Nämä jäivät myös jakson loppulukemiksi.
Supervuoropariin Manse lähti aloittamaan sisältä. Vierasjoukkue onnistuukin rakentamaan tilanteen päälle, mutta Henna Suomisen lyönti ottaa ilmaa alleen ja lyönti kantautuu kopiksi ja takapaloksi. Kakkoskärjestä Manse ei enää kotiutustilannetta saanut aikaiseksi. Kirittärille riittäisi siis yksi juoksu ottelun viemiseen. Ella Korpela vastasi tähän huutoon välittömästi. Viistopystäri kakkospuolelle tippuu aivan rajan pintaan ja sujahtaa läpi. Mansen takakentän hurjasta yrityksestä huolimatta Korpela ehtii kiertämään kunnarin tyhjään kenttään ja kotijoukkue onnistuu Mansen tasonnostosta huolimatta kampeamaan ottelun itselleen.
Ottelusarja jatkuu huomenna Kaupissa. Lepoaika jää tiiviissä ottelutahdissa lyhyeksi. Lauantaina ottelu alkaa jo klo 14.00.

