Susanna Kylä-Kauselta odotetaan mailan varressa jälleen paljon, mutta jokerin oma päätehtävä on muuttunut viime kaudesta. Kokenut pelaaja odottaa Mansen murtautuvan mitalipeleihin.
255 ottelua. 222 lyötyä juoksua. 713 kärkilyöntiä.
Susanna Kylä-Kausen tilastot naisten superpesiksestä puhuvat puolestaan. Vaikka ikää on vasta 27 vuotta, Manse PP:n jokeripaidassa nähdään kokenut ja lyöntivoimainen pelinainen.
Yleisö on tottunut odottamaan Kylä-Kauselta kotiutuksia, mutta alkavalle kaudelle tehtävä on hieman muuttunut. Edessä on nyt enemmän tilanteiden rakentelua vaihtajan roolissa.
”Olen saanut rohkeutta käyttää omia lyöntejä, joita olen aiemmin piilotellut. Kun kolmostilanteessa on aika pieni skaala lyöntejä, joita pääsee käyttämään, niin nyt pääsee vähän taiteilemaankin.”
Vaihtajajokerin urakkaa helpottavat osaltaan Mansen ryhmässä tapahtuneet muutokset. Uudet pelaajat ovat tuoneet mukanaan lisää jalkoja ja joukkue on aiempaa nopeampi.
”Viime vuonna taidettiin olla yksi hitaimmista, mutta nyt alkaa olemaan taas sellainen positiivinen ongelma, että mihin ne kaikki juoksijat pistää siinä kokoonpanossa. Sekä sisä- että ulkopelipaikoista on ollut nyt todella tervettä kilpailua. En haluaisi olla (pelinjohtaja Jarkko) Pokelan kengissä tässä kohtaa, kun hän joutuu tekemään niitä päätöksiä, ketkä pelaavat”, Kylä-Kause sanoo.
Mitalipelit mielessä
Kylä-Kause on edustanut Mansea siitä asti, kun joukkue pääsi Räpsän nimellä superpesikseen, eli kaudesta 2013 alkaen.
Kahdella edellisellä kaudella joukkueen lento on katkennut heti puolivälierissä Jyväskylän Kirittärille, mutta nyt siihen ei haluta tyytyä.
”Nyt on todella luottavainen olo joukkueeseen. Aikaisempina kausina on lähdetty siitä, että ensin yritetään päästä pudotuspeleihin ja sitten katsotaan tilannetta uudestaan, mutta nyt on selvänä se, että niihin pudotuspeleihin mennään. Sitten on aika ottaa se seuraava askel välieriin ja siitä mitaleille”, Kylä-Kause lataa päättäväisesti.
Talven hallikausi oli Manse PP:lle hyvä signaali. Joukkue selvisi neljän parhaan lopputurnaukseen ja hävisi välierissä Porille vain vaivaisella yhden juoksun erolla.
”Meidät on rankattu monena vuonna jo siihen keskikastiin, ja ennen hallipelejä puhuttiin palaverissa, että tämä on se vuosi, kun tullaan nousemaan vielä korkeammalle. Kun pelit menivät hyvin, se osoitti meille, että ei siellä palavereissa ole puhuttu ihan soopaa. Pelit olivat vain vahvistusta sille, mihin korvien välissä on jo pyritty.”
Ennen alkavaa runkosarjaa naisten superpesiksen pelinjohtajat arvioivat Keisarinnat viidenneksi, neljän kärjeksi arvioitujen Lapuan, Jyväskylän, Porin ja Rauman kantaan.
Kylä-Kause näkee, että tamperelaisilla on täydet mahdollisuudet myös tätä edelle rankattua nelikkoa vastaan. Ylipäätään kokenut pelaaja arvioi, että naisten superpesiksen kärjessä erot ovat tasoittuneet, eikä haastajien takamatka esimerkiksi Lapuaan ole enää yhtä pitkä kuin se on aiemmin ollut.
”Meillä on tällä hetkellä todella vahva joukkue. Ajatus kuitenkin on, että meidän peli myös kehittyy koko ajan. Sitä kirkkainta ei voi saada, jos peli ei kehity kauden aikana, se on ihan selvää.”
Tunnetta ja temperamenttia
Susanna Kylä-Kause on kotoisin Raumalta ja sikäläisen Feran kasvatti. Ennen Manseen siirtymistään Kylä-Kause pelasikin synnyinkaupungissaan koko ikänsä.
Kun hän sai päätökseen fysioterapeuttiopinnot Satakunnan ammattikorkeakoulussa Porissa, tuli mahdollisuus lähteä kotiseutuja kauemmas.
Hän päätyi Mansen riveihin, eikä ole katunut. Erityisen hyvin ”Sussu” viihtyy nykyisellä kotikentällään.
”Tykkään Kaupista ihan hirveästi. Ennen kuin muutin Tampereelle, olen pelannut täällä yhden pelin ja muistan sen yhä edelleenkin. Rauma oli silloin ykköspesiksessä, pelattiin Pispalaa vastaan ja voitettiin. Silloin ajateltiin, että Pispala on ihan voittamaton porukka. Kun Kauppiin on itse päässyt pelaamaan, se on ihan huikea paikka ja siellä on paljon sellaista nostalgiaa”, Kylä-Kause hekumoi.
Valittamista ei ole Tampereessa muutenkaan – eikä tamperelaisissa.
”Ei ole mikään kiire täältä lähteä, olen viihtynyt niin hyvin. Jos siviilielämä asettuu tänne, ei ole mikään ongelma jäädä”, fysioterapeuttina Pirkkalassa ja Nokialla työskentelevä Sussu tuumii.
”Tampereella ihmiset ovat paljon mukavampia, avoimempia ja vastaanottavaisempia kuin rannikolla. Huomaan itsessänikin sellaisen pienen muutoksen, etten ole ihan niin ennakkoluuloinen kuin silloin, kun tulin tänne”, hän tunnustaa – ja nauraa päälle ties kuinka monetta kertaa haastattelun aikana.
Kun raumalaisista tuli puhe, niin käännetään keskustelu hetkeksi Manse PP:n nykyiseen pelinjohtajaan Jarkko Pokelaan. Sama mies oli aikanaan Rauman viuhkamiehenä ”Sussun” pelatessa siellä.
Mitä uusi pelinjohtaja on tuonut mukanaan Manse PP:n joukkueeseen?
”Tunnetta nyt ainakin. Hän menee pää edellä joka asiaan. Sieltä tulee suora palaute, kirosanat, sekä kaikki hyvä että huono ilman, että aivot pääsee hirveästi sensuroimaan sitä”, Kylä-Kause virnistelee.
”Mutta en näe sitä huonona asiana. Pelaajien on helppo syttyä peliin. Ainakin joukkue on pelinjohtajansa näköinen ja meistä rupeaa kuoriutumaan vähän sellainen temperamenttisempi porukka”, Kylä-Kause lupaa.
Tuttuja vastassa
Manse PP pääsee naisten superpesiksessä tositoimiin sunnuntaina, kun se matkustaa omassa sarja-avauksessaan juurikin Kylä-Kauselle erityiseen paikkaan, Raumalle.
Nykyisin Lukon nimellä pelaavassa ryhmässä riittää Susannalle tuttuja pelaajia. Laura Jokisen ja Miia Karppasen kanssa hän on ollut samassa joukkueessa jo pikkujuniorista asti, ja kaiken kukkuraksi serkku Enni Kylä-Kause pelaa Raumalla samanlaisella jokeriroolissa kuin Sussu itse.
Se tuo peliin oman henkisen lisämausteensa, sillä tuttujen kesken kentällä sanansäilää ei säästellä – pikemminkin päinvastoin.
”Alkukaudesta se ei sitä vielä välttämättä ole, mutta jos pelataan loppukaudesta tiukkoja pelejä samaa joukkuetta vastaan, niin kyllä sieltä rupeaa pieni piruilija heräilemään. Siellä heitetään sellaista pientä puukkoa koko ajan”, Mansen jokeri myöntää virne huulilla.
”Tietysti pitäisi siinä mielessä osata hillitä itsensä, että ei nyt mene laukomaan niitä kamalimpia asioita varsinkaan kovaan ääneen, mutta kyllä siellä osataan muistuttaa epäonnistuneista suorituksista ja muistetaan jopa muutaman pelin takaisetkin mokat.”
Loppuvihellyksen jälkeen tuttujen kesken paiskataan kuitenkin kättä ja kuulumiset vaihdetaan aivan normaalisti.
”Muuten olisi vaikeat sukulaissuhteet”, hän sanoo – ja nauraa.